MINUSTA ON TULLU SYNNYTYSHULLU

Eka synnytykseni

Esikoista odottaessa olin niinkuin varmaan moni ensimmäistä lastaan odottavista. Synnytys ei tietoisesti pelottanut. Ajattelin jo sillon, että haluan koittaa mahdollisimman luonnonmukaista, mahdollisesti lääkkeetöntä synnytystä. Mietin, että kun nainen on luotu synnyttämään, niin siihen kyllä kykenee lähtökohtaisesti ilman ulkopuolisia apuja. 

Vaikka ajatus taustalla oli hieno, toteutus ei niinkään. Mietin tällaisia tyypillisiä;

"Kyllähän ne kätilöt siellä sitten neuvoo." 

"Menee miten menee, avoimin mielin vaan..." 

"Ei sitä kannata etukäteen miettiä!"

VIRHE. 

En siis ottanut asioista tarpeeksi selvää, luotin vain naiivisti, että kaikki menee hyvin. No ei mennyt. Paperilla mun synnytys kuulostaa ihan hyvältä; spontaanisti käynnistynyt, kesto 12 tuntia. Kivunlievityksenä epiduraali, ponnistusaika 20 min. Toisen asteen repämät, ei muita komplikaatioita. 

Mutta fyysisesti ja henkisesti olin jotenki tosi enempi rikki kuin miltä kuulostaa. Kivun suuruus järkytti. En tuntenut helpotusta vauvan synnyttyä. Tiedän, etten ole todellakaan ainoa nainen jolle käykin niin, ettei pystykkään samaistuun siihen paljon hoettuun "kaikki kipu unohtuu kun saa sen vauvan syliin!". Tämä on vaan todella arka aihe, eikä sitä halua myöntää kun luulee, että itsessä on jotain perustavanlaatuisesti vialla jos ei pystykään unohtaan sekunnissa elämänsä suurinta kipukokemusta, vaikka saakin ensimmäisen lapsensa vihdoin syliin. 

Vauva oli siis sylissä, mutta mun mieli vielä ponnistusvaiheen traumaattisuudessa. Sen lisäksi supistukset vaan jatkuu, alapäätä kursitaan kokoon ja jatkuvasti kätilö tulee runnoon täydellä voimalla mun vatsaa. Ei sen uurastuksen jälkeen mitään saanut hengähtää, vaikka niin on annettu ymmärtää. Vatsan painelu jatkuu osastolle siirryttyä ja tuntuvat jälkisupistukset vielä kotonakin. 

Tässä vaiheessa haluan mainita, että tämän ei ole tarkotus olla ahdistusta lisäävä postaus ja inhottavia synnytyskertomuksia on netti pullollaan, eikä ne ole meille hyödyksi. Mutta mää kerron tän vain, koska mulla on kokonaisuudessaan niin sanotusti onnellinen loppu. 

Haluan, että synnyttäjät kuuntelee mikä mun opetus tässä kaikessa on.  Se on se, että ei tarvi tyytyä tuollaiseen synnytystarinaan. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa ja paljon asioihin.

Miksi tuntuu siltä, että me ei osata enää synnyttää?

Jos ois syntyny johonki alkuperäiskansaan elelemään luonnonhelmassa, niin synnytystä ei varmasti tarvitsiskaan etukäteen miettiä ja siihen erikseen käydä kursseja ja opetella kivunlievityskeinoja. Jos olisi syntymästä asti oppinut kuuntelemaan omaa kehoaan, synnytys hoituisi varmasti hyvin luontevasti. 

Mutta kun ei ole. Kun me olemme syntyneet näihin olosuhteisiin ja tänä aikana, on tilanne ihan eri. Mun näkemys on, että tänä päivänä suomalaiset synnyttäjät kärsivät medikalisaation haitoista. Sen mää nään suurena ongelmana. 

Ensimmäistä synnyttäessä minä aistin, että minuun ei luotettu. Kun kätilö kävi jatkuvasti säälivä ilme kasvoillaan suosittelemassa minulle erilaisia lääkkeellisiä kivunlievityskeinoja, ei hän todellakaan luonut mulle tunnetta siitä, että minähän pärjään. Mää en syytä tästä kätilöä. Hän ei tuntenut mua, ei tiennyt mun ajatuksista ja toiveista, ei osannut lukea mun kehonkieltä. Ja tämä on ikävä kyllä lähtökohta sairaalasynnytyksissä, kun synnyttäjä ja kätilö eivät ole lainkaan etukäteen tutustunut.

Lisäksi oman käsityksen mukaan toimenpiteitä tehdään heppoisin perustein, jopa rutiinisti ja siksi enää hyvin harva synnytys on luonnonmukainen. Ja kun harva synnytys on luonnonmukainen, ei ole ihme, jos monikaan kätilö ei osaa sellaista synnytystä hoitaa, eli toisin sanoen nimenomaan olla hoitamatta. Olla puuttumatta. Kotikätilöt tuntuu osaavan tämän. He luottavat synnyttäjään.


Medikalisaatio ei ole ainoa asia mikä vaikuttaa meidän synnytyksiin, vaan tarkastellaampa asiaa vieläki syvemmin. Eli mikä meidät on ajanut liika medikalisoitumiseen. Mikä saa tämän päivän synnyttäjät pelkäämään esimerkiksi kotisynnytystä ja oikein mielellään luovuttamaan kaiken vastuun sairaalalle? 

Pelko. 

Miksi me pelätään niinkin luonnollista asiaa, kuin synnytys? 

Koska historia, tarinat, raamattu, tv-ohjelmat, muiden naisten traumaattiset synnytystarinat muun muassa. Kukaan ei oo voinu välttyä kuulemasta tai näkemästä kauheita synnytysjuttuja. Ja nämä jutut ovat luoneet meidän todellisuuden. Ne on istuttaneet meihin vähintään tiedostamattoman synnytyspelon. Pelko on synnytyksen kannalta tosi huono juttu. Luottamus on se mitä me tarvittais.

En näytä lapsilleni tv-ohjelmien synnytyksiä. Ne on yleensä kaikki siinä puoli-istuvassa asennossa, hikeä, huutoa ja mielellään jotain komplikaatiota jotta saadaan oikeen mehevää ja jännittävää katsottavaa. Kotisynnytykset kuvataan poikkeuksetta joko hihhuleiden touhuna, josta seuraa vähintään lapsen tai äidin kuolema, tai vahinkoina jotka nekään ei mene tietenkään nappiin. Reality-sarjoihinkin on lisättävä vähintään radikaali ja sykettä nostattava taustamusiikki jottei synnytys vainkaan näyttäis lempeältä tapahtumalta.

Mikä on ratkaisu?

Synnytysvalmennukset 

Ei, ei se neuvolan tiivistetty valmennus, jossa käydään pikaiseen synnytyksen fysiologinen kulku läpi ja kerrataan eri kivunlievitykset painottuen lääkkeellisiin. Nykyään on tarjolla monia yksityisten kätilöiden henkilökohtaisia synnytysvalmennuksia, verkkokursseja ja ryhmävalmennuksia. Synnytysvalmennuksista suosittelen hypnosynnytykseen pohjautuvaa valmennusta. Siinä perehdytään syvästi mielentasolle ja opetetaan rentoutumistapoja jotka ovat avainasemassa synnytyksessä. 

Psst. Tähän pikku pointti rahasta. Synnytysvalmennukset, doulan palkkaus, mahdollinen kotisynnytys, itsensä hemmottelu hierontoineen raskausaikana jne. maksaa tietenki ja voi tuntua jopa kalliilta, kun on tottunut siihen, että synnytykseen liittyvät asiat on meillä täällä Suomessa ilmaisia. Mutta kannattaa miettiä tätä asiaa syvemmin. Mihin tässä elämässä kannattaa rahallisesti satsata? Olisiko tärkeysjärjestyksessä tarkistettavaa? Onko todellisuudessa pidemmän päälle hyödyllisempää ostaa vauvalle hienoja merkkivaatteita, muodikkaita vaunuja tai ottaa jopa lainaa avioliiton juhlistamista varten kuin investoida lapsen syntymään, joka kokemuksena heijastuu mm. äiti-lapsi-suhteeseen ja vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin?

Faktoihin perehtyminen

Ilmaista tietoa on saatavilla paljon, kun vain haluaa etsiä. Aktiivinen synnytys ry:llä on mm. Facebookissa keskusteluryhmä, jossa valveutuneet synnytysaktiivit kertovat uusimmista tutkimuksista ja tarjoavat omia palvelujaan sekä jakavat faktatietoa. Lisäksi ryhmässä on esimerkiksi pitkä lista lempeitä synnytysvideoita ja lukuisia synnyttäjien synnytyskertomuksia turvallisesti varoitusten kera. 

https://aktiivinensynnytys.fi/

Obstetrisen väkivallan kitkeminen

Synnytysväkivalta on sairaalassa ja terveydenhuollossa synnyttäjään kohdistuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Se ei läheskään aina ole tahallista, vaan resurssien puute, kätilöiden kiire ja rutiininomainen toiminta saattaa aiheuttaa tilanteita, joissa synnyttäjän oikeuksien yli kävellään ja häntä kohdellaan väärin. Tästä aiheesta voi lukea lisää minä myös synnyttäjänä- kampanjan sivuilta.  

Huom! Raskaana olevat, suojelkaa omaa synnytyskuplaa, näihin juttuihin kerkeää perehtyä myöhemminkin. 

https://www.minamyossynnyttajana.fi/ 

Traumojen läpikäyminen

Sen lisäksi, että meillä on omien aikasempien synnytysten jättämiä traumoja mielikehossa, me kannamme mahdollisesti myös menneiden sukupolvien traumoja mukanamme.  

Unohdetaan huonot, vaikean kokemuksen mitätöivät "pääasia, että olette hengissä" ja "kätilöt varmasti teki parhaansa" hokemat ja sallitaan itsemme tuntea. Itketään ne pikkuruisetki harmittavat asiat. Annetaan itsemme olla pettyneitä, surullisia, vihaisiakin. 

Synnytys on niin merkittävä ja herkkä tapahtuma, että jopa yksittäinen kätilön kiireessä epäystävällisesti töksäytetty sananen voi jäädä mieleemme koko loppuelämäksi. Ei vähätellä omia, eikä myöskään toisten synnytystraumoja ikinä!

Uudenlaisen synnytyskulttuurin luominen

Jos suurin osa synnyttäjistä ottaa vastuun omasta synnytyksestään perehtymällä ja valmistautumalla ja saavat tätä kautta kokea onnistuneen synnytyskokemuksen, se muuttaisi nykyisen suunnan.  Mitä enempi meillä on positiivisia, lempeitä ja aktiivisia synnytyskertomuksia jaettavana, sitä enemmän ne valavat luottamusta synnyttäjille. Synnyttäjien on aika ottaa oman lapsensa syntymä omiin käsiin. Lääketiedettä on pidettävä varasijalla, ei automaationa synnytyksessä.

Toka synnytykseni

Tässä on minun opetukseni; koska olin ottanut opiksi ensimmäisen synnytyksen ei-niin-hedelmällisestä "menee miten menee"- asenteesta ja ottanut viimein vastuun omasta tulevasta synnytyskokemuksesta, sain elämäni (toistaiseksi) mahtavimman kokemuksen, johon ei sanat riitä. Olen aikaisemmin kirjoittanut synnytyskertomuksen, jonka pääset lukemaan seuraavasta linkistä:

https://kaksplus.fi/raskaus/synnytystarinat/kirsin-flow-synnytys-soljui-juuri-kuten-ennalta-nahdyssa-unessa-en-voinut-kasittaa/

Tästä synnytysmatkasta tuli todella merkittävä asia ja näin jälkikäteen tuntuu, että se oli yhdenlainen elämäni käännekohta. Kun tajusin kuinka suuressa osassa mieli on, ja kuinka suoraa se vaikuttaa fyysiseen kehoon, lähdin tutustumaan myös muutoin mielen ja kehon yhteyteen.  

...ja sitten mää hurahin

Siinä missä osa näkee synnytyksen negatiivisessa valossa, vain välttämättömänä toimintana jotta saa vauvan syliin, minä nään synnytyksen jonain ihan päinvastaisena. Se on voimaannuttava tapahtuma, joka voi olla todella henkinen, nautinnollinen ja naiseuteen/seksuaalisuuteen liittyviä traumoja parantava kokemus . Eikä synnyttävä nainen ole mikään arvoton objekti, jonka kautta lapsi syntyy. Nainen on kuin arvokas kuningatar, joka oikeutetusti johtaa omaa synnytystään. 👑 Me olemme oman kehomme asiantuntijoita. Meillä on sisäistä viisautta joka ohjaa meitä, kun me vain opettelemme kuuntelemaan sitä ja luottamaan siihen.

     Tämän blogipostauksen kuvat kuvapankista.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN AVOIN SUHDE ON MUUTTANUT ELÄMÄÄNI?

AVOIMESTI AVOIMESTA SUHTEESTA