TUPAKOIVAT RASKAANA OLEVAT EI KIINNOSTA MUA

Kun vertaan itseä sellaseen 21 vuotiaaseen minään, niin yksi suuri muutos mielen tasolla on se, että tänä päivänä en jaksa enää järkyttyä oikeen mistään. Siinä parikymppisenä oli sellaset kunnon tuomitsijalasit päässä näin jälkikäteen ajateltuna. Niinkuin siitä ois saanu jotain nautintoa kun kauhisteli "väärin" tekeviä. 

Olen avannutkin tätä tuomitsemis asiaa juoruilun näkökulmasta, mutta tässä postauksessa viittaan siihen, miten mm. some on aivan "mahtava" paikka jossa löytää loputtomasti aiheita mihin päästä pätemään, todistamaan omaa paremmuuttaan ja polkemaan muita alas. Edes ajatuksen tasolla, vaikkei sitä käytännössä ilmaisisi.

Teiniäidit muuttui vihastuttavista ihastuttaviksi

Oli jännä huomata tämä mielen muutos ihan käytännössä, kun katsoin joku aika sitten vanhoja toisenlaiset äidit/teiniäidit jaksoja. Muistan, kun katsoin samoja jaksoja ekan kerran. Mutta tällä kertaa tuntui, niinkuin olisi katsonut ihan eri ohjelmaa mitä aikoinaan! 

On ihan käsittämätöntä, miten paljon oma mieli lisää valheellistakin informaatiota todellisuuden väliin. Minulla tuli välillä tunne, että on kai näitä jaksoja muokattu jälkikäteen?! Niin hankala oli hyväksyä, että mieleni vain on suurestikkin virheellistänyt todellisuutta. Missä se kohta, kun se mies käyttäytyi ihan kusipäisesti? Nyt se oli ihan normaalin oloinen. Missä se raskaana oleva, jolla oli jatkuvasti tupakka huulessa? Nyt se poltti tasan kaksi kertaa. Missä se hihhuliäiti, joka oli todellisuudesta niin vieraantunu, että en voinut käsittää? Nythän hänen jutut kuulosti ihan järkeenkäyviltä. 

Teiniäitien huolettomuus ei enää kauhistuta vaan ajattelen melkein kateellisena, että oi nauttikaa tuosta fiiliksestä. Heidän nuoresta iästä johtuva ajattelemattomuus ei enää ärsytä, vaan on aivan ymmärrettävää ja saa itsessäni aikaan korkeintaa vähän suloista huvittuneisuutta (toki vakavempien tapausten kohdalla surua).

 Musta tuntuu - mutta siinäpähän tuntukoon

Tuntuukin, että nykyään en ole oikeen mistään läheskään 100% varma. Ei uskalla olla. Eikä koe edes tarvetta. Oma mieli on muuttunu niin päästä päähän monen asian suhteen, että mulla on mennyt luotto siihen, että olisin jotenki oikeassa juuri minkään asian suhteen. Hyväksyn sen, että ehkä minä en vain vielä tiedä tarpeeksi, eikä mun tarvikaan.

Ja toisaalta joidenkin asioiden suhteen tunnen olevani sen verran oikeassa, että muut, erilaiset näkemyksen ei vaan haittaa. Jos on sydämessään varma siitä omasta jutusta ja mielipiteestä, niin eipä sitä oikeen koe edes tarvetta, että alkais asiasta väitteleen. Jotenki pystyy luottaa siihen, että joskus tuokin ehkä ymmärtää. Ja antaa vaan olla. 

Kyllä mää silti tykkään ja koen tarpeelliseksi edelleen jakaa tietoa ja kertoa omia mielipiteitä, kun onhan se totta, että sillä tavallahan muutkin voi muuttaa näkemyksiään. Siksihän osaksi tätä blogiakin pidän. Sen avulla sitä on itsekki muuttanu pikkuhiljaa mielipiteitään, kun on kuullut muiden erilaisia näkemyksiä ja pointteja, jotka on potkaissut itsessä ajatustyön liikkeelle. Mutta vasta sitten, kun siihen on ollut oikeasti valmis...

Jos jotakin asiaa vastustaa, niin sitähän vastustaa vaikka vastapuoli sanois mitä. Siksi mulle on merkitystä sillä, millä tavalla ihminen on kiinnostunut esimerkiksi näistä eri suhdemuodoista, mistä puhun. Mun on ihan turha yrittää selittää asiaa ihmiselle, joka ei sitä halua ymmärtää. Hän todennäköisesti maalaa asian mieleisekseen, eli ei usko tai ajatuksella kuuntele puheestani muuta kuin ne asiat, jotka tukee hänen valmiina olevaa näkemystään. Mutta toisaalta on mahdollista, että joku päivä hänellä herää kiinnostus aihetta kohtaan ja silloin hän voi palata teksteihini, lukea niitä uudestaan eri silmin ja saadakkin jotain irti.

On muuten aika helpottavaa tämä elämä niin, ettei tarvi kokoajan katsella ympärilleen, että kuka missäkin tekee väärin ja miten voisin siihen vaikuttaa. Aika rankkaa se sellainen elämä. Kuitenki meidän mahdollisuus vaikuttaa toisten, esimerkiksi täysin tuntemattomien elämään on aika minimaalinen. Ainakin jos keinona on tuomitseminen.

Viikko vittuuntumatta somessa

Kun huomasin sometukseni olevan sitä, että jatkuvasti päätyi lukemaan jotain ihan turhanpäiväistä väittelyä Facebookin ryhmissä tai uutisten kommenttiosioissa, niin aloin vältteleen tuota tietoisesti. Sovin aluksi ihan vain, että tämän viikon oon triggeröitymättä ihan yhtään mistään, mihin somessa törmään. Se oli hyvä ja toimiva juttu!

Twitter on oman käsityksen mukaan ehkä pahin pahan mielen paikka. Siinä missä Facebook on aikuisten hiekkalaatikko, niin Twitter on sellanen mukamas vähän parempien aikuisten HopLop. Siellä onki viihdykettä niin ettei kyllästy. Kaikki maailman epäkohdat kaivettu esiin, ja jos sieltä haluais löytää jonku positiivisen twiitin, niin todennäköisesti sen etsimiseenkin kestäis se viikko...  

Maailma ei mene sijoiltaan, vaikka suljet Twitterin, Facebookin tai muun käyttämäsi somen testiksi viikon ajaksi tai ainakin keskityt niissä vain oikeesti hyvää mieltä tuottaviin juttuihin. Testaa ihmeessä, jos sullakin on kääntynyt huomaamatta somen selailu siihen, että oikeestaan se laittaa vaan usein vituttaan.  

Ja palataampa tän postauksen otsikkoon. Otin esimerkiksi mielestäni hyvän aiheen (toki meiltä jokaiselta löytyy erejä henkilökohtaisia juttuja, mitkä menee tunteisiin). Tupakointi raskausaikana saa monessa käsittämättömän tuomitsemisen halun aikaan. Ymmärrettävästi, koska onhan se vain fakta, ettei se vauvalle mitenkään hyväksi ole. Mutta maailmassa tapahtuu koko ajan pahoja asioita. Ihan koko ajan. Sen sijaan, että yrittäs epätoivoisesti muuttaa sitä ympäröivää maailmaa haukkumalla yhden tupakoivan äidin kerrallaan maan rakoon, niin vois koittaa muuttaa omaa asennetta. 

 Mitä oikeasti tapahtuu jos et välitäkkään? Ihan oikeasti? 

 Kuvittele tajuntasi avaaruuteen. Tarkkaile sieltä tätä maapalloa. Kun ihmiset muurahaisten lailla säheltää ympäriinsä. Jossakin purkautuu tulivuori. Näet valtamerien laajuuden. Petoeläimet syövät heikompiaan. Suurkaupungeissa liikenneonnettomuuksia, ambulansseja ja ihmiselon traagisia päättymisiä. Toisaalla, kaukana kauniilla kukkaniityllä lentelee perhonen. Jossain nuoripari ja ensisuudelma. Jossain taas iäkkäät rakastavaiset ja heidän elämänsä viimeinen suudelma. Ja sitten olet sinä. Sinä zoomaat itseesi. Pieneen, kauniiseen Suomeen. Omalle tutulle paikkakunnallesi, sinun pieneen kodikkaaseen kotiisi, omalle turvalliselle sängyllesi. Ja siinä sinä makaat ja sinua suututtaa, kun luet internetistä kuinka joku tuntematon äiti myöntää, ettei ole kyennyt savuttomuuteen vaikka on raskaana. 

Onko tämä todella asia, jolle elämässäsi haluat antaa huomiota?


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN AVOIN SUHDE ON MUUTTANUT ELÄMÄÄNI?

MINUSTA ON TULLU SYNNYTYSHULLU

AVOIMESTI AVOIMESTA SUHTEESTA