POHDINTAA TOISEEN RAKASTUMISESTA

"Jos suhteessa on kaikki hyvin, ei ulkopuoliseen rakastuta"

Totta vai tarua?

Mitä tämä lausahdus tarkoittaa ja onko se edes totta? Vai onko se valheellista monogamia ihanteen ylläpitoa? Kuvitellaan, että ei montaa voi rakastaa, se on luonnotonta ja vain se yksi ja ainoa täydentää kaiken ja se riittää. Ja jos sitten rakastuukin toiseen, niin uskotellaan, että ei sitä ensimmäistä aidosti rakastanu ja suhteessa oli jotain vialla. Uskooko tämmöisen ajatuksen omaava siis ollenkaan polyamoriaan? Vai onko tuo vain omakohtainen näkemys, eli että ITSE ei rakastuis ulkopuoliseen jos omassa suhteessa menee hyvin? Toki, aika mielenkiintoinen näkemys siinä mielessä, että tämmösestä ei varmaan etukäteen voi tietää. Voisin ajatella monenkin yllättyneen siitä jos on rakastunutkin toiseen ollessa valmiiksi hyvässä suhteessa. Meille kun uskotellaan, että se ei suunilleen ole mahdollista.


Mitä jos meidän ei pitäiskään valita kahden väliltä?

Onko tämä uskomus syynä sille, miksi moni on valmis joko jättämään uuden tai vanhan rakkauden tällaisessa tilanteessa, jos sattuukin rakastuun ulkopuoliseen? Jos oma ydinuskomus on ollut se, että vain yhtä voi rakastaa, niin voiko jo sen takia olla hankala sallia itselle rakastaa kahta. Vaikka sydämessään näin tekisi, niin järki jättää vaikkapa vanhemman rakkauden kohteen pois, koska tuore ihastuminen ehkä vie hetkellisesti tunnepuolella voiton. Vaikka todellisuudessa rakastumisvaiheen jälkeen molemmista ihmisistä olisi voinut tulla tasapuolisesti yhtä  rakkaita...

Ja kun uskoo, että omassa suhteessa täytyy olla jotain vikaa jos vaikka itse rakastuu ulkopuoliseen, niin äkkiäkö tuota värittää tilanteen sellaiseksi. Ehkä keksimällä keksii, mitä niin suurta vikaa omassa suhteessa ja toisessa osapuolessa on, jotta voi "sallia" tällaisen toiseen rakastumisen tapahtuvaksi, niin ettei oma monogaaminen näkemys silti murene. Kyllähän lähes kaikilla jotain pientä ongelmaa aina on, ihan riidatonta ja ongelmatonta ei ihmissuhteen monestikaan ole. Äärimmilleen saatettaisi jopa alitajuntaisesti sabotoidan oma nykyinen suhde, jotta voi heittäytyä uuden rakkauden vietäväksi. 

On toki varmasti totta, että ihan oikeasti helpommin rakastuu ulkopuoliseen silloin, kun omassa suhteessa ei niin sanotusti ole mitään hävittävää. Ihan ymmärrettävää, että ihminen saattaa silloin jopa etsiä tiedostaen tai tiedostamatta uutta kumppania kun tunteet nykyistä kohtaan on laimentuneet tai jos suhde on jostain syystä kriisissä tai muuten hankala. 

Siltikin uskon viattomaan työkaveriin rakastumiseen

Se on myöskin varmasti totta, että jos on onnellisessa suhteessa, ei  niin helposti lähde mukaan ihastumisiin ja tämän voi selittää sillä, että silloin rakastumista ei pääse tapahtuun kun ei salli itselle päästää tilannetta niin pitkälle.  Polyamorinenkin ihminen voi toteuttaa käytännössä monogamiaa. Vaikka hän voisi rakastaa useampaa, hän ei etsi seuraa eikä tarkoituksella anna itsensä löytää uutta kumppania jos on nykyisen kanssa sovittu, että ollaan monogaamisessa parisuhteessa. 

Mutta... Rakastuahan voi missä vaan. Työpaikka taitaa olla aika yleinen paikka rakastua ulkopuoliseen, sillä siellä kiinnostuksen kohdetta ei välttämättä edes halutessaan pääse pakoon. Kun ihmiseen pääsee tutustuun ja jos nappaa niin sitten nappaa. Eipä sille oikein voi mitään. Siinä mielessä mää uskon, että voi ihan puhtaasti "vahingossa" rakastua ulkopuoliseen ja myöskin, vaikka oma parisuhde ois hyvä.  

Rakastan sussa tätä, toisessa sitä 

Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä, ja toisissa kiehtoo toiset asiat kuin toisissa. Omassa kumppanissa on tietyt piirteet minkä takia häneen on rakastunut, mutta ei siihen yhteen ihmiseen kaikki oo kiteytynyt. Osaan kuvitella, millainen vetovoima voi olla jollakin ulkopuolisella, jossa on piirteitä joita on aina ihannoinut. Siinä äkkiä järki sumentuu kun rakastuu. Vaikka kuin ois kotonakin ihanaa, niin tunteiden myllerrys allkuhuumassa on jotain, mitä on hankala vastustaa. 

Minusta ois ihanan armollista, kun yleisesti tällaisissa ulkopuoliseen rakastumisessa nähtäis muitakin vaihtoehtoja kuin vain joko tai...

Joko pitää erota ja alottaa suhde uuden rakkauden kanssa, tai sitten kieltää uusi rakkaus, sinnitellen päästä siitä yli ja jatkaa vanhassa suhteessa. Miksei näitä vois yhdistää, miksei vois kääntää kaikkia kortteja ja katsoa miten homma toimis vaikka ois kaks rakasta. Rakkaudessa myös monesti vähän sokaistuu. Voi mennä puoli vuotta, tai jopa pari vuotta, ennen kuin pystyy todellisuudessa näkemään millaiseen ihmiseen on rakastunut. Jos puolen vuoden päästä huomaa, että uusi rakkaus ja suhde hänen kanssaan ei kannatakkaan ja tuleekin pikaero... Niin kuinka montaa kaduttaa se, että meni testaamaan tämän kortin ja heitti pois kaiken arvokkaan mitä siihen mennessä oli? 

Ja ihan inhimillistä siis, että lähtee testaan. Ei pitäiskään elää niin peläten, ettei uskalla rakastua ja kokeilla mihin se vie. Eikä oo hyvä elää miettien jatkuvasti mitä jos, entä jos...  Moni ulkopuolinen tai jätetty kuitenkin sortuu ajatteleen tuossa vaiheessa, että mitäs meni, ihan oikein että käy noin. Puhutaan että karma kostaa, kun valitsi uuden, tuntemattoman ja intohimoisen, vanhan, tutun ja turvallisen sijaan. Monogamialasit päässä me arvostetaan ennen kaikkea pysyvyyttä, turvaa, vakautta. Uuden rakkauden mukaan lähteminen nähdään heikkoutena ja uskottomuutena (vaikkei edes käytännössä teoin pettäisi, vaan rehdisti eroaisi).

Voisin rakastaa vaikka kymmentä

Mää itse uskon, että pystyisin rakastaan useampaa. Minusta se tuntuu yhtä luonnolliselta, kuin pystyn rakastamaan useampaa lastanikin. Kaikkia heitä täydestä sydämestä, ilman että rakkaus toista kohtaan olisi pois toiselta. Vaikka romanttinen rakkaus on erilaista kuin rakkaus lapsia kohtaan, niin silläkin tavalla voisin jakaa rakkauttani useammalle. Aikaa meillä täällä on rajallisesti ja sen taki kovin usean rakkaussuhteen ylläpito voisi käytännössä olla haastavaa. Mutta noin niinkuin ajatuksen tasolla. 

Jos me nyt Juuson kanssa kuitenkin elämme pariskuntana loppu elämämme, niin se olisi aidosti sitä, että olisimme kerta toisensa jälkeen valinneet vain toisemme ainoaksi kumppaniksi. Vaikka meillä olisi kaikki ovet tavallaan auki. Eikös se olisi monogaamisesta näkökulmasta romanttisinta ikinä? Että vaikka olisi ihan lupa ja mahdollisuus ollu rakastua muihinkin, eikä sitä oo mitenkään estetty, eli "riskit" siihen suuret, niin silti ois vain valinnut sen toisen. Voisiko sellaista käydä kellekkään? Vai onko näin, että ainoastaan yhden rakkauden ylläpito vaatii onnistuakseen sääntöjä, rajoja, kieltoja, periaatteellisuutta, todellista tahtoa?  

 

 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN AVOIN SUHDE ON MUUTTANUT ELÄMÄÄNI?

AVOIMESTI AVOIMESTA SUHTEESTA

MINUSTA ON TULLU SYNNYTYSHULLU