Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2021.

NEUVOJA MUSTASUKKAISUUTEEN

Kuva
Multa on kysytty useamman kerran neuvoa, miten pärjätä mustasukkaisuuden kanssa. Puhuessa tulee helposti lähdettyä sivuraiteille, ja jälkikäteen jään harmittelemaan etten osannut järkevästi tiivistää omia kokemuksia ja neuvoja kysyjälle. Tämä on kuitenkin asia, jossa haluan koittaa olla avuksi. Oon kyllä ylpeä heidän puolesta, jotka edes tulevat kysymään tätä. Myöntävät itselle ja ulkopuoliselle, että tämä hankala tunne hallitsee liikaa ja toivoo siihen apua. Se on sitä vahvuutta, että pystyy myöntämään heikot kohtansa. 💖 OMASTA MUSTASUKKAISUUDESTANI Kun olin monogaamisessa suhteessa, luulen että koin mustasukkaisuutta ihan kohtuudella. En voi tietää miten paljon muut kokevat ja tää onkin aihe josta on aika hankala puhua. Ehkä pitäisi puhua enempi. Moni monogaamisessa suhteessa oleva ei välttämättä kehtaa myöntää edes itselleen tuntevansa mustasukkaisuutta. Tämä tunne nähdään jotenkin heikkoutena. Toisaalta me tiedetään, että sitä tunnetaan paljon ja osaltaan selitellään, että rakkaus

MITEN EHDOTTAA AVOINTA SUHDETTA?

Kuva
EHDOTTAJALLE: Älä kiirehdi Anna hänelle aikaa miettiä Hyväksy hänen tunnekokemukset Ole tukena   Mitä aikaisemmin puhut, sitä parempi. Mielestäni avoimeen suhteeseen ryhtymistä ei tarvi, eikä ehkä kannatakkaan heti suoriltaan ehdottaa, vaan olisi hyvä keskustella aiheeseen liittyen jonkin aikaa etukäteen. Silloin molemmat kerkeää harkita asiaa rauhassa.  Jos puheenaiheet esimerkiksi pettämiseen liittyen vaivaannuttaa, on teillä vielä paljon opittavaa. Hyvä puheenaihe on oman suhteen rajat. Voi kysyä vaikka toiselta, että onko hän ikinä miettinyt, että kaipais jotain muutosta. Voi myös ottaa avoimen suhteen yleisesti puheenaiheeksi. Kysyä toiselta, mitä mieltä hän on avoimesta suhteesta ja kertoa mitä mieltä itse on aikaisemmin ollut, mitä mieltä on nykyään ja miksi. Itse lähdin liikkeelle pettämiseen liittyvästä keskustelusta. Pohdin Juuson kuullen ääneen sitä, että kun meillä on näin hyvä suhde ja ollaan perhekkin perustettu, niin minusta ois käsittämätöntä, että yksi pettämiskerta sa

HÄN EHDOTTAA AVOINTA SUHDETTA, MITÄ TEEN?

Kuva
  EHDOTETULLE: Ota aikaa Tunne vapaasti Puhu Yritä ymmärtää Ota asiasta selvää   ANNA TUNTEILLESI AIKAA JA PUHU NIISTÄ Avoimen suhteen ehdotus voi herättää monenlaisia tunteita. Hämmennystä, pelkoa, pettymystä... Hämmennystä siitä, jos asia on itselle ihan uusi ja outo. Pelkoa siitä, mitä nyt tapahtuu ja mihin tämä kaikki johtaa. Ollaanko turvallinen ja tavallinen arki vetämässä väkisin sinulta pois? Tai mahdollisesti pettymystä siitä, jos on kuvitellut ettei oma kumppani ikinä voisi haluta muuttaa suhdemuotoa, suhteen sääntöjä tai ylipäätään muuttua itse ihmisenä mielipiteineen.  Kaikki tuo on ihan ymmärrettävää. Kaikki tunteet on sallittuja. Muista, että ne on ohimeneviä ja käsiteltävissä. Eikä ole mikään kiire. Tämmöisiä päätöksiä ei ole tarkoitus tehdä hetkessä. Sinulla on oikeus tuntea ja puhua haastavistakin tunteista.  Vaikka alkuun voi olla jopa järkytystä, se kyllä laantuu mahdollisesti piankin.    YRITÄ YMMÄRTÄÄ Kun olet saanut mahdollisen alkujärkytyksen ohi, pyr

VIESTI VITTUMAISILLE NAISILLE...

Kuva
 ... Jotka kokee oikeudekseen purkaa omista pettämiskokemuksista johtuvan pahan mielen randomille, eettisin lähtökohdin seuraa hakevalle varatulle. Hän ei ole siihen syypää vaikka sattuukin olemaan, hui kauhistus, avoimessa parisuhteessa (näähän liittyy ihan hirveesti...). Tämä on siis yksi ihmeellinen juttu, mihin törmättiin kun avattiin suhde. Nuoret naiset alkaa purkautuun omista pettämistraumoistaan Juusolle, siis sillä tavalla syyttävään sävyyn. Samalla kun haukkuvat, että eivät kyllä voi ymmärtää miten joku voi olla tällaisessa suhteessa, ja ei varmasti voi rakastaa, eikä kunnioittaa, tietääkö vaimo muka oikeasti ja ei mahda oikeasti olla ihan ok vaimolle tämä tämmöinen kuvio. Nauruhymiöitä ja vittuilua.  Minkä helvetin takia te teette tuota? Tuleeko oikeesti parempi mieli? Tiesittäkö, että se, että me tehdään tätä rehellisesti ja eettisesti, niin sillä ei oo mitään tekemistä sen kanssa, että te ootte valinneet vitulleen edellisissä parisuhteissa ja saaneet pettäjäukkoja itsellen

SUOSITUT MUSTASUKKAISUUSVIDEOT SOMESSA

Kuva
Nainen tekee jekun miehelleen. Hän tanssii pyyhe päällä kameralle ja tiputtaa pyyhkeen (jonka alla onkin vaatteet) pois. Mies juoksee peittämään naisen vartalon kauhuissaan kun luulee tämän olevan alaston.  Sitten on videoita, joissa ihmisellä alkaa piippaileen puhelin siihen malliin kuin tulisi kymmeniä viestejä peräkkäin. Sitä suositumpi videosta tulee, mitä äkäisempi kumppani on kun HÄNEN omistamalle ihmiselle joku lähettelee viestejä.    Tiktokissa on seksikkäitä tanssivideoita tietyllä biisillä. Porukka tekee tästäkin hassun hauskan jekun kumppanilleen, että alkaa mukamas äänien kanssa katsomaan näitä toisten ihmisten seksikkäitä tansseja, ja kun puoliso kuulee kyseisen biisin hän ryntää vihaisena ottamaan puhelimen pois.  Ja tämäkö on hauskaa?  Onneksi kommenteissa tunnistetaan jo toksinen monogamia - sitä tämä nimittäin on.    MISSÄ MENEE RAJA?    Jos me nauramme tilanteille tai jopa ihastelemme näitä (ekassa videossa mies on ihana kun tulee suojaksi hänen (naisen) omistamans

ENNAKKOLUULOJA AVOIMESTA SUHTEESTA

Kuva
Kerron seuraavaksi kuusi avoimeen suhteeseen liittyvää ennakkoluuloa, joihin olen itse useimmiten törmännyt. Näitä samoja luuloja vaikuttaa osittain olevan myös polyamoriaa kohtaan.  1. RAKKAUDETON PARISUHDE Tämä on niiin yleistä. Monesti kuulee heiton "miksi ei vaan erota?". Niinku, öö... Siksi, koska rakastaa toista? Mitä ihmettä. Miksi minä olisin eronnut rakkaasta miehestäni, tästä hyvästä parisuhteesta ja särkenyt perheen vain koska halusin kokeilla mites tää tämmönen avoin suhde toimisi meidän kohdalla? Ja sitten, kun se molemmille on ok ja ryhdytään avoimeen suhteeseen, niin kysyn vaan, että minkä ihmeen takia pitäisi ennemmin erota?! Tottahan mää eroaisin, jos en vaikka rakastais tai meillä ois huono parisuhde. Mutta vaikka Juuso ei ois suostunut suhteen avaamiseen, niin en todellakaan olisi sen takia eronnut, koska se ei mitenkään niin merkittävä asia ollut.   Eli "ei toista voi rakastaa, jos haluaa muitakin" ei vain pidä paikkaansa. Vaikka monella on muodo

PUHETTA SEKSISTÄ HENKISYYDEN NÄKÖKULMASTA

Kuva
Oma henkisyyteni Henkisyys on astunu mun elämään todella vasta vähän ajan sisään. Sen lisäksi, että ajatukset pikku hiljaa siirtyivät kohti uudenlaista näkemystä tästä elämästä, koin myös kerralla jotain sellaista, mitä en osaa selittää. Enkä edes aio yrittää, koska kaikki sanat tuntuu aliarvioivan sitä kaunista kokemusta. Kuitenkin se oli mulle todiste siitä, että nyt tiedän, että on jotain niin paljon suurempaa kuin tämä materialistinen elämä mikä on mitattavissa, laskettavissa ja tieteellä todistettavissa. On olemassa sellainen suurempi voima johon meillä kaikilla on halutessa yhteys.  Mutta se siitä, enempi en osaa asiaa kirjoittaen avata. Kun seuraavaksi puhun seksistä henkisyyden näkökulmasta, sitä ei pidä sekoittaa siihen, että tuomitsisin mielestäni "syntisen" seksin. Mun näkemys ja kokemus siitä, millainen seksi on ihmisille pohjimmiltaan hyväksi, ei tarkoita että vaatisin mitenkään ympäröivää maailmaa muotoutuvan vain sellaista toteuttavaksi. Tämä on just jokaisen h

26. RASKAUSVIIKKO - VAIVATTOMUUTTA JA SARJAMARATONEJA

Kuva
Nautin! Näiden helteiden ajankin olen vain miettiny, että vois olla pahemmin. Jos olis ihan viimeisillään raskaana, tai just synnyttäneenä kärvistelis täysine tisseinee ja jälkivuotoineen. Nyt on hyvä näin. Muuten vaivatonta aikaa raskaudessa ja vatsakin on vielä kohtuullisen pieni, niin ei kyllä oo ollu mitenkään erityisen tuskaisaa. Tykkään niin olla raskaana. Ihana kun kävelee peilin eestä ja hetkeksi pysähtyykin ihailee, että hei meillehän on tulossa vauva! 💓😀 Tän kolmannen raskauden kohdalla ei kyllä paljon hätäile. Oikeesti, toivottavasti sitä sentää saa aikaseksi hankkia sen turvakaukalon ja laittaa kelaan hakemukset menee ynnä muuta. Ekan ja tokanki kohdalla nuo oli niin jänniä juttuja, että ei kyllä jääny roikkuun.😄 Kotisynnytyksen suunnittelu on edelleen auki. Oon ihan varalta lähetelly Juusolle tutkimustuloksia koskien kotisynnytyksen turvallisuutta, jos alanki ihan tosissaan ite lämpeneen ajatukselle. Verotuspäätöksetkin kun tuli niin vitsailin, että täytyy olla tarkotet

OTETAAN MEILLE JOKU HYVÄNNÄKÖINEN JA KIVA NAINEN LEMMIK... KOLMANNEKSI

Kuva
Monisuhteisuuteen laajemmin tutustuessa törmää sellaiseen termiin, kuin yksisarvisen metsästys . Sillä tarkoitetaan yleisimmin paria (hetero mies + bi-nainen), jotka etsivät kolmanneksi suhteen vakituiseksi osapuoleksi bi-naista. Suhteesta toivotaan siis kolminkeskistä suljettua suhdetta. Tämä on ehkä semmoinen jännittävimmän, innostavimman, mutta turvallisimman oloinen monisuhteisuuden muoto monille monogaamisessa suhteessa oleville, jotka alkavat lämpenemään polyamoria -ajatukselle.  Eikä siinä periaatteessa ole mitään väärää haluta tällaista järjestelyä. Polyamorinen suhde, jossa kaikilla kolmella synkkais keskenään, kaikki ois kiinnostuneita toisistaan seksuaalisesti ja tunnepuolella. Mikäs siinä. Kuulostaa unelmalta. Mutta ikävä kyllä sellaiseksi usein jääneekin. Kuvapankkikuva YKSISARVISEN METSÄSTÄJIIN SUHTAUDUTAAN VARAUKSELLA Osalla eettisen monisuhteisuuden kannattajista nousee niskakarvat pystyyn, jos he törmäävät vaikkapa netissä deitti-ilmoitukseen, jossa tällainen tyypillin