Synnytystoivelista

Toivon todella, että tämä seuraava synnytys sujuisi yhtä hyvin kuin Erinin upea syntymä. Hyvin onnistunut synnytys kun vaikuttaa moneen asiaan. Erinin kohdalla koko vauva-ajan alku oli niin ihanaa ja tiedän, että se johtui osittain myös synnytyksestä ja sen tuottamista hyvän olon hormoneista. 

Synnytystoivelista tarkentuu varmaan joka synnytyksen jälkeen, kun aina edellisestä oppii jotain uutta. Siksi on ymmärrettävää, että lista vain pitenee ja tarkentuu näin kun jo kolmannesta synnytyksestä kyse. Kuitenkin tätä listaa tehdessä meinasin taas kovin sortua ajattelemaan, että olenko nyt jotenkin vaativa. Muistutin itseäni, että en todellakaan. Tai siis, mullahan on ihan täysi oikeus olla vaativa! Onhan tämä nyt yksi merkittävimpiä asioita elämässäni, lapseni syntymä. Totta kai teen kaikkeni, jotta saisin siitä ihanan kokemuksen! Ja loppupeleissä minä itse olen vastuussa omasta synnytyksestä ja kannan myös sen seuraukset, ei sairaalan kätilöt.

Vaikka olen harkinnut myös kotisynnytystä, niin sairaalakin on mulle ihan ok vaihtoehto. Mulla ei ole minkäänlaista sairaalakammoa ja vaikka edellisistä sairaalasynnytyksistä on jäänyt negatiivisia asioita mieleen, niin tiedän että voin vaikuttaa niihin kun vain ilmaisen tahtoni. Tämä tosin onkin yksi haasteellinen puoli...

Haluan (eikä välttämättä ole edes halusta kiinni) uppoutua synnytyskuplaan, joten kommunikointi kätilöiden kanssa voi olla haastavaa ja häiritä synnytysrauhaani. Tämän takia doula olisi todella hyvä juttu kohdallani, mutta mulle tuntuu tällä hetkellä luontaiselta olla Juuson kanssa kahdestaan synnyttämässä. Joten vaihtoehdoksi jää silloin se, että Juuson pitää osata kommunikoida kätilöiden kanssa mun puolesta. Ja myöskin hyvin kirjattu synnytystoivelista auttaa. 

Pyrin pitämään listan lyhyenä ja selkeänä, jotta sen kerkeää kiireessäkin sisäistämään. Ajattelin antaa kätilöille tällaisen perinteisen listan paperisessa muodossa synnärille saavuttaessa, mutta tämän lisäksi heillä on nähtävillä myös hieman tarkemmin tehty lista sähköisessä neuvolakortissa. 


Voi olla, että listaa tulee vielä muokattua. Tuossa ehkä sellaiset itselle merkittävimmät jutut. Jätin yksinkertaisuuksia pois, kuten "ei turhia toimenpiteitä". Sen luulisi olevan päivänselvä asia, mutta niin vain minullekkin on ehdotettu juuri tuota kalvojen puhkaisua ilman, että sille on oikeastaan ollut mitään syytä. Käsittääkseni sitä ehdotetaan usein, joten kirjasin sen sitten erillisenä pyyntönä. 

Myöskin oksitosiinia tunnutaan antavan rutiinisti ja viimeksi kätilö suostutteli minut pyörtämään päätökseni ja päädyin ottamaan jälkeisvaiheessa oksitosiinipiikin, vaikka sillekkään en mitään lääketieteellistä perustetta saanut. Nämä on sinänsä pieniä asioita, mutta synnytyksessä on muutakin tekemistä kuin tuhlata energiaa tällaisten asioiden käsittelyyn. Siksi haluan ilmaista nämäkin.

Lista on tiivis myös sen takia, että siitä on jätetty spekuloinnit pois. On tietenkin selvää, että kun kyseessä on toivelista (tai vaikka olisi tahtolista), niin tilanteiden muuttuessa niistä keskustellaan ja tarvittaessa joustetaan.

Muut toiveet

Sairaalaan mennessä pyydän luonnolliseen synnytykseen perehtynyttä kätilöä. Lisäksi toivon polikliinistä synnytystä, eli mahdollisimman nopeaa kotiutumista.

. . .

Uskomatonta, että synnytys häämöttää jo aika lähellä. Tänään on tasan kaksi kuukautta laskettuun aikaan. Jännittävää! 💖



Kommentit

Suositut tekstit