39. Raskausviikko - odottelua ja... odottelua

Vauva painaa jo niin alhaalla, että käveleminen on hankalaa. Kauppareissulla jo tuntu, että miks hemmetissä lähdin sinne vapaaehtoisesti vaappumaan. Aiemmissa raskauksissa ei kyllä ollu tämmönen olo loppuraskaudessa. Tuntuu, että jos aivastaa kohdistaen paineen väärään paikkaan niin vauvan pää kuikkaa ulos. Mutta eipähän ahdista enää ylävatsaa.

Sepon söpöt kärryt.

 

Nyt on tasan kaks viikkoa siihen päivään, jolloinka ihan alkuraskaudesta jo ajattelin vauvan syntyvän, eli 20.10. Saa nähdä pitääkö ennustus paikkaansa. Sehän ois oikeesti tosi lyhyt aika. Näiden olojen puolesta kuitenkin ihmettelen, jos tämä vielä kahden viikon päästä on mahassa... Joka tapauksessa, meillä on ihan kohta vauva! Ei sitä silti jotenkaa käsitä, vaikka vaunut on eteisessä ja vaatteet valmiina pestynä, sairaalakassi jo tovin ootellu täytettynä ja niin edelleen.

Nyt on kyllä selvästi tullu sellainen loppuajan eristäytymisen tarve. Haluan olla vaa kotona. Ihana meidän tunnelmallinen koti, jossa syksyn hämärässä illalla saa poltella kynttilöitä ja nauttia teetä.

Tämä imetystuoli on jo todettu vaivansa arvoiseksi hankinnaksi. Tuossa mää päiväni suurin piirtein vietän... 😂

 

 

Lapset oottaa kovasti, että Seppo syntyy. Joka ilta pitää äitin mahallekkin toivottaa hyvät yöt ja sanotaan, että syntyisitpä pian. Lila kertoi, että häntä jännittää eskaripäivän jälkeen tulla kotiin jos täällä onkin lapsenvahti vastassa ja me lähdetty synnyttämään.

Tää nyt oli ihan vain tällänen "en ole vielä synnyttänyt"- päivitys. Mulla ei oikeesti tällä hetkellä innosta kirjoittaminen missään muodossa tippaakaan. Ootan sitä, että oon taas normaali oma itteni ja luovuus kukkii. Saa ehkä blogitekstejäkin aikaiseksi vähän eri tahtiin.