Korkeita kinoksia ja somepaastoa
Heippa!
Toivotan kaikille näin hyvää fiilistä kun itsellä just nyt! Helmikuun loppupuoli. Lunta tulee siihen malliin, että voi varmaan vielä juhannuksenakin laittaa oluet hankeen kylmeneen. Kaikessa on aina hyvät puolensa!
Etsin parhaillaan itselleni suksia. Uhottiin ystävän kanssa, että otetaan mökkeilyreissu, jonka päällimäinen tarkoitus olisi käydä hiihteleen. Ja tosiaan olen hiihtänyt varsinaisesti viimeksi peruskoulussa...Kotosalla on kaikki hyvin. Mun luovuus ja kirjoitusinto on lisääntynyt samaa tahtia kuin valo ulkona. Aiheet vain on hukassa. Tuntuu, että olen kirjoittanut jo suhdejutuista niin paljon, etten tiedä mitä vielä voisin aiheesta luoda. Otetaan ehdotuksia vastaan!
Vähemmän somea, enemmän iloa
Mulla on ollut meneillään tässä sellainen somesta irrottautuminen. Se selittänee tämän poikkeuksellisen hyvän mielen. Nyt tuntuu hölmöltä, kuinka paljon aikaa onkaan kuluttanut selailemalla somessa juttuja, joista ennemminkin on tullut paha, kuin hyvä mieli. Miksihän sitä tekee? Kyllä ihminen voi olla pöljä. Kännykkä kiinni ja keskittyminen tähän hetkeen. Silloin tuntuu kuin koko todellisuus muuttuis. Ne somessa olevat ikävät asiat ei enää vain ole. Poissa silmistä, poissa mielestä todellakin. Suosittelen kokeileen aina välillä tämmöstä "mielen puhdistusta" jos someriippuvuus meinaa vaivata.
Kitukuukaudet kohta takana
Olen nimittänyt joskus nämä vuoden kaksi ensimmäistä kuuta "kitukuukausiksi". Kouluajoilta muistan, kuinka tammi- ja helmikuu tuntuivat kestävän niin paljon pidempään kuin muut kuukaudet. En edelleenkään tästä ajasta erityisesti välitä, vaan välillä uppoan malttamattomana haaveilemaan kesästä. Tulevana kesänä olisi ihana saada jotain aikaa musiikin suhteen. Tässä on jo vuosia hiottu kappaleita ja nyt olisi hyvä aika alkaa saada niitä vihdoin pakettiin.
Tämmöiset helmikuun kuulumiset. Nyt rustaileen muiden aiheiden pariin ja tarkasteleen olisiko arkistoissa joitakin kehityskelpoisia vanhempia tekstejä, jotka on jäänyt roikkumaan.
Koitetaan ottaa nyt ilo irti näistä lumista ja pakkasista, sitten on ihanan kevään vuoro! 💛
Kommentit
Lähetä kommentti