ANTEEKSIANTO EI TARVITSE PYYNTÖÄ

Mulle on käyny useammankin kerran seuraavanlailla... Joku ihminen on toiminut väärin mua kohtaan. Olen ollut kauan aikaa vihainen ja katkera. Olen ehkä pystynyt tulemaan toimeen minua kohti väärin tehneen ihmisen kanssa, mutta sisällä on kaivertanut tapahtumat, joita ei ole saatu lopullisesti sovittua. Myös sellaiset tapahtumat, joista toisella ei välttämättä ole tietoakaan, että ne ovat minua satuttaneet, koska en ole asiasta maininnut. 

Yön pimeinä unettomina hetkinä olen kelannut läpi tuhannetta kertaa noita tapahtumia ja miettinyt kuinka olisi pitänyt oikeasti toimia. Olisi pitänyt pitää oma pintansa, olisi pitänyt sanoa näin ja näin. Olisi pitänyt lähteä pois, puolustautua tai vaikka sanoin hyökätä. Unessa tämä ihminen sitten saa kuulla kunniansa, kun menetän otteeni ja hermostun hänelle jossain julkisessa tilassa. Tilanne hävettää, mutta samalla tunnen mielihyvää siitä, että vihdoin saan purkaa asiani hänelle. Unen tapahtuma aiheuttaa kuitenkin katumusta ja nolostumista - eihän aikuisen ihmisen näin tulis asioita hoitaa, onneksi se oli vain unta...

Hiljainen anteeksianto

Sittemmin olen käsitellyt asian. Niin, ettei se enää tule uniin. Olen miettinyt tapahtunutta ja antanut anteeksi ihmiselle, joka ei sitä edes pyydä. Olen kuvitellut asettuvani hänen asemaan. Olen hyväksynyt, ettei hän välttämättä ole tarkoittanut minulle pahaa, vaikka sitä onkin saanut aikaan. Olen hyväksynyt, että kaikki tekevät virheitä ja ihmisellä saattaa itsellään olla jokin huonosti, jos ympärillä olevat ihmiset joutuvat kärsimään hänen ilkeistä sanoistaan tai teoistaan. Tämä on ollut valtavan helpottavaa. Kaikki se kauna kun on ajan saatossa myrkyttänyt vain omaa mieltäni. 

 

"Tutkimusten mukaan anteeksi antaminen vähentää vihaisuutta, loukkaantumisen tunnetta, masennusta ja stressiä sekä johtaa lisääntyneisiin toivon, rauhan, myötätunnon ja itsevarmuuden tunteisiin. Se parantaa ihmissuhteita sekä fyysistä terveyttä." 

lähde: Terveyskirjasto.fi


Anna anteeksi sitten, kun on sen aika

Anteeksianto saattaa kestää aikaa. Välillä voi palata takaisinpäin ja alkuun on kova uho, ettei se ihminen ole ansainnut anteeksiantoa joten ei halua antaa periksi ja päästää kaunasta irti - vaikka se helpottaisi juurikin omaa oloa. Ja vaikka se vastapuoli ei edes tiedä tästä oman mielen projektista mitään.

Myös silloin, kun toinen ihminen on pyytänyt aikoinaan anteeksi, olen saattanut tehdä tämän käsittelyn vasta paljon myöhemmin kuin näennäinen asian sopiminen. 

Se onkin mielenkiintoinen oivallus, että käytännössä anteeksipyyntö ja -antaminen voi olla kovin pinnallinen tapahtuma, missä sekä anteeksipyytäjä tekee sen pelkästä velvollisuudentunteesta, eikä aidosta katumuksesta ja vastaavasti anteeksiantaja esittää asian olevan silloin ok, vaikka oma mieli ei todellisuudessa ole valmis antamaan anteeksi. En tiedä, johtuisiko tällainen teennäinen anteeksianteluja ja -pyytely siitä, miten varmaan monikin on lapsuudessa asian oppinut. Anteeksi on pitänyt pyytää ja antaa. Vaikka väkisin. Ihan sama mitä tuntee, niin näin on pitänyt tehdä, jotta pääsee ruokapöytään, saa pelata tai herkutella, lähteä mummolaan, jatkaa leikkiä kaverin kanssa tai muuta vastaavaa.

Niin universumi vastaa, kuin sinne huudetaan?

Minulla on pari erityistä tapahtumaa, jotka olen antanut henkilöille anteeksi pitkän ajan päästä, ihan omassa pienessä mielessäni. Uskomatonta näiden tapausten suhteen on se, että molemmat ihmiset ovat oman sisäisen anteeksiantoni jälkeen pyytäneet minulta käytännössä anteeksi menneitä tapahtumia. Ja siis, en olisi uskonut etenkään toisen kohdalla käyvän näin ikinä. Mutta elämä yllätti...

Asiassa yllätti myös se, että se ei oikein tuntunutkaan miltään. Siinä, missä ennen anteeksi antamista olin kostonhimoisena makustellut hetkeä, jolloin väärintekijä yhtäkkiä ymmärtäisikin tekonsa ja joutuisi pyytämään vihdoinkin tosissaan anteeksi, ei se tuntunutkaan mitenkään siistiltä. Ei helpottavalta, ei huojentavalta. Sillä minä olin jo antanut anteeksi. Minä en enää olisi edes tarvinnut käytännön pyyntöä. Vastapuolelle nuo hetket varmaan antoi enemmän kuin minulle, sillä silloin he oikeasti halusivat ja saivat tilanteen pyytää anteeksi. Ja todella sydämestään, ei velvollisuudesta tai vastaavasta syystä. 

Olen myös itse pyytänyt anteeksi vanhojakin tapahtumia. Ja varmasti on vielä monia ihmisiä, joilta minun tulisi pyytää anteeksi. Mutta minä toivon, että he ovat tehneet saman kuin minä. Olen tehnyt monesti väärin, mutta en niin väärin, että kukaan olisi ansainnut elää elämäänsä myrkyttäen itseään minun tekojeni tai sanojeni takia. Sillä he ovat ansainneet antaa anteeksi, oman itsensä ja hyvinvointinsa takia.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN AVOIN SUHDE ON MUUTTANUT ELÄMÄÄNI?

AVOIMESTI AVOIMESTA SUHTEESTA

SYNNYTYSTOIVELISTA