NÄIN MEILLÄ RIIDELLÄÄN

Ensinnäkään me ei riidellä paljon ja suurin osa riidoista on varsin nopeaa ohi. Nuorempana meillä oli mielestäni aivan liian pitkälle meneviä riitoja, ja sitten erottiinkin. Yhteenpaluun jälkeen alettiin opetella riitelemään paremmin ja vuosia tässä on mennyt harjoitellessa... 

Suhdemuodon vaihtaminen suljetusta avoimeksi lisäsi alkuun riitoja, luonnollisesti. Meillä oli paljon uusia tunteita käsiteltävänä ja eriävien näkemyksiemme yhteensovittamista.

Kaksi suhteellisen viilipyttyä

Kumpikaan meistä ei oo mitenkään helposti tulistuvaa sorttia. Onneksi. En ehkä kykenis olemaan sellaisen ihmisen kanssa. Minä olen ehkä turhankin harkitseva ja vihan tunnetta peittelevä. Viha jää helposti pakkautumaan sisälleni, kun en osaa sitä oikein purkaa. Samalla kun itselleni on luontaista harkita sanoja tarkkaan, niin etten toista vihaisenakaan loukkaa, niin tuntuu epäreilulta kun toinen taas saattaa inhimillisesti päästellä satuttavia sanoja suuttuessaan. 

Ajattelen, että me satutaan oleen aika sopivat palaset yhteen riitelyn suhteen. Me toimitaan hieman eri tavoin, ja se on ehkä just hyvä. Minä kaipaan rauhaa, jotta voin miettiä asioita itsekseni ennen kuin esitän ne toiselle. Tämä ei ole mitään mököttämistä. 

Kumpikaan meistä ei mökötä, mutta välillä mulla tulee tietyissä tilanteessa joku tunnelukko päälle ja silloin en vain saa sanaa suustani. Juuso onneksi tietää tämän ja muistuttaa siinä tilanteessa, että puhu sitten kun olet valmis. Mulla tuntuu silloin joku epämääräinen möykky sisällä ja vaikka tietäisin mistä on kyse, niin en vain kykyene sanottamaan tuntemustani. Mikä on outoa, koska normaalisti olen erittäinkin halukas keskusteleen hankalistakin aiheista ja tunteista. Mutta tuo joku juttu on vielä itsellä käsittelyä vailla. Tunnistan sen olevan jotain hyvin hyvin kaukaista, ihan pikkulapsena koettu avuttomuus ilmaista tiettyä tunnetta. 

Vituttaa olla vittuilija

Vaikka minä en päästele harkitsemattomia haukkuja, niin mun heikkous onkin harkittu vittuilu. Sillä saa riidan hyvin käyntiin, kun ystävällisen pyynnön tai tunteen ilmaisun sijaan heittää jonkun mojovan piikittelevän letkautuksen toiselle omalla heikolla hetkellä. 

Kun itsellä on ärsytys hiljaa möyrinyt sisällä niin suureksi palloksi, on pakko päästä pieni sivallus ilmoille, jotta purkautuminen voi alkaa. Meidän riidat lähes poikkeuksetta lähtee tästä liikkeelle, eli jos pelkästään minä oppisin toimimaan toisin, niin liekkö meillä tulisi sellaisia arjen pikku änkyräriitoja ollenkaan. 

Arjen aikataulut, eli oma aika ja kotityöt sekä lasten kasvatukseen liittyvät asiat laukaisee suurimman osan riidoista. Oikeasti me ollaan hyvin keskusteltu työnjako sun muu, että usein nuo ei ole edes ydinsyitä. Se vaan on joku monista eri asioista syntynyt henkilökohtainen ärsytys, joka tulee esille siinä vaiheessa kun toinen on jättänyt taas sängynkin petaamatta. 

Minä oon vähän sellanen turhautunut kiukuttelija. Tunnistan tämän lapsenomaisen käytöksen itsessäni, ja välillä hyvän riitahetken meinaa pilata se, kun yritän olla vihainen ja mua rupeaakin naurattaan.

Sovitaan aina

Tämähän se on tärkeintä. Vaikka vittuillaan ja sanotaan ikävästi, niin aina sovitaan. Ja pian. Minä en ainakaan kestäisi olla pitkään vihoissa. En mielelläni pistä nukkumaan ennen sovintoa. Pillittäisin vaan sängyssä niin, että Juusonkin ois pakko ehdottaa sovintoa jotta saa nukuttua. Heh. Mukavuudenhaluisille sohvakaan ei oo mieluinen nukkumapaikka. 

Asian sopiminen kestää meillä usein pidempään kuin itse riita. Molemmilla on helppo sanoa anteeksi ja myöntää virheensä. Tykätään käydä asian hyvin läpi ja selvittää missä on parantamisen varaa ja miten samainen riidanaihe ei enää tulevaisuudessa aiheuttaisi riitoja.

 


 



Kuva kuvapankista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN AVOIN SUHDE ON MUUTTANUT ELÄMÄÄNI?

AVOIMESTI AVOIMESTA SUHTEESTA

SYNNYTYSTOIVELISTA