En ole ihastunut, mutta puhutaampa aiheesta

Yksi ehdottomasti haastavimmista asioista blogin kirjoittamisessa omalla kohdallani on yksityisyys. Ei ole aina helppoa vetää raja sille, mitä kertoo ja miten. Omasta tyylistäni poiketen olen raottanut hieman henkilökohtaisemmin asioita vasta, liittyen suhteessamme tapahtuneeseen luottamusongelmaan. Hyvä puoli on se, että silloin ihmiset voi lukea, että millaista se avoin suhde voi olla, ihan niinkuin käytännössä. Toki olisi kiva avautua myös niistä ihanista hetkistä tarkemmin, mutta kun ei voi. Parisuhteessa on kaksi ihmistä ja avoimessa parisuhteessa kuvioon voi liittyä useampiakin tyyppejä. Kun kaikkien yksityisyyttä haluaa kunnioittaa ja puhua ihmisistä ei-tunnistettavasti, niin se tuo haasteita. En itsestänikään halua kaikkea avata netissä. 

Edellisissä teksteissäni olen siis halunnut avata asioita hieman tarkemmin, mutta kuitenkin niin, etten mainitse nimiä ja erittele tarkalleen kuka on tehnyt ja mitä. En tiedä olisiko tarve näin tarkalle yksityisyydelle. Toisaalta, miksi edes pitäisi avata asioita tuon tarkemmin. Tiedän toki, että ympäripyöreästi kirjoittaessa riski väärinymmärryksille ja ihmisten omille spekuloinneille lisääntyy, mutta mitä siitä. Tiedostin tämän asian, kun tekstejä hion ja jaoin ne. 

Ehkä joskus mummona repäisen ja kirjoitan kirjan, jossa paljastan kaikki mehevimmät draamamme ja mässäilen niin hauskoilla, intohimoisilla kuin noloillakin yksityiskohdilla vain nimet muutettuna. 

Edellinen runomuotoinen blogipäivitys siis on vain runo, eikä mikään ote päiväkirjastani. Yhtenä yönä heräsin, en saanut unta ja tuon runon sanat pulpahteli mieleeni ja kirjoitin ne äkkiä ylös. Runoa rustatessani ajattelin sen passaavan myös joidenkin monogaamisessa suhteessa olevien tilanteeseen, jossa toinen on yllättäen ihastunut ulkopuoliseen. Sitä tapahtunee paljonkin, mutta siitä puhutaan hyvin vähän.

En siis ole ihastunut, eikä meillä ole tässä meneillään mitään kolmiodraamaa, jossa pohdittais miten jatketaan. Ei todellakaan. Vaikka eipä tätäkään tarvisi tarkentaa muutoin, mutta mietin lähinnä tuttujamme. Voi olla, että olen väärässä, mutta epäilen että jotakuta saattais asia kiinnostaa, muttei viitsi tulla suoraa meiltä kysymään. 

Voisinko ihastua tosissaan?

Mää oon sellainen kevytihastuja, että ihastun helposti ja sillain pinnallisesti, ja äkkiä se myös laantuu. Olen ollut aina vähän tuollainen. Hassua on se, että kun tutustuin Juusoon, niin noin ei käynyt. En siis ihastunut häneen hetimiten. Ja oon miettinyt, että olikohan se just hyvä juttu. 

Juuso ei hurmannut mua ulkonäöllään, enkä mitenkään sokaistunut hänestä. Hän vain oli hän ja aloin pikkuhiljaa kiinnostua tuosta puheliaasta ja reippaasta nuoresta miehestä, joka tyrkytti itseään luokseni kylään. Pian kyllä rakastuin häneen tosissaan ja se oli menoa sitten. Ajattelen, että ihastuin todella Juusoon, enkä ensivaikutelman perusteella luotuun mielikuvaan hänestä.

Kun tapaan uuden ihmisen ja jos koen pientä ihastumista häneen, niin ihastun tietenkin mielikuvaan hänestä. Enhän minä tunne tyyppiä, josta olen tyyliin nähnyt pari kuvaa ja tekstinpätkän Tinderissä ennen tapaamista. Luon ehkä liiankin tarkan kuvan ihmisestä etukäteen, koska monesti se mielikuva rapisee todellisuuden edestä hyvin äkkiä poiskin. Niin, että ihastus lakkaa kun tajuan, että eihän tää nyt ole yhtään sellainen tyyppi, miksi luulin. 

Toisekseen, mulle ihastuminen on ehkä erilaista mitä useimmille muille. Kun mää ihastun ihmiseen, niin se ei välttämättä ole mitenkään seksuaalista tai romanttista vaan sellaista, että haluaisin kovasti tutustua ihmiseen ja saada hänet osaksi mun piiriä. Vaikka kaverina, mielellään ystävänä. Siksi saatan tällä tavoin ihastua naisiinkin, vaikka olen suhteellisen hetero. Heh. 

Sinkkuna ollessa ihastukset oli syvempiä ja oli raastavaa, jos ei saanutkaan vastakaikua. Silloin vaikutti varmasti se, kun halusi niin kovasti löytää kumppanin vakavaan parisuhteeseen. Nyt ei ole sellaista tarvetta, joten ihastumisen laatu on erilaista.  

En siis tiedä voisinko nyt ihastua tosissaan, ihan kunnolla. Sillain, että järki menis ja haluaisi välttämättä alkaa luomaan pysyvämmän suhteen johonkuhun toiseen. En tiedä. En osaa kuvitella, koska sitä ei oo tässä vuosien varrella tapahtunut, vaikka on tavannut tosi hyviäkin tyyppejä. 

Epäilen myös, että kukaan ei ole elätellyt toiveitakaan mistää suhteen luomisesta minuun, koska olen jo parisuhteessa (paitsi no sellaisia kyllä on ollut, jotka ihan selvästi toivoisivat minun eroavan Juusosta, mutta minun kiinnostus lopahtaa heti jos joku on tällaisin motiivein liikkeellä). Eli vaikka olisinkin joskus ihastunut syvemmin, uskon, että se olisi jäänyt kovin yksipuoliseksi eikä edennyt kummemmin. Tähän vaikuttaa varmasti se, että olen tapaillut vain tyyppejä, jotka kokevat olevansa monogaamisia tai ainakin omaavat kokemusta pelkästään monogaamisista suhteista. Luultavasti harva sellainen tieten tahtoen haluaisi tällaista monimutkaisempaan kuviota lähtä testaamaankaan.

Ihastuuko rakastunut?

Oon miettinyt, että ihastuuko sitä jos suhde voi hyvin? Tämä on varmasti ihmiskohtaista, eikä ole mitään absoluuttista totuutta. Sillä on varmasti ihmisiä, jotka ovat olleet onnellisesti yhdessä, mutta sattumalta (tai polyamorisessa suhteessa tarkoituksellakin) elämään on tullut joku toinenkin mielenkiintoinen tyyppi ja häneen on ihastunut, ehkä myös rakastunut. 

Mutta mietin tätä omalta kohdaltani. Ja luulen, että voisin ehkä myös itse ihastua tosissaan, jos vastaan tulisi oikeasti tosi mahtava tyyppi, joka vieläpä haluaisi ryhtyä polyamoriseen suhteeseen. Mutta ehkä itsellä on vain taso nyt todella korkealla. Ja se on tietenkin vain hyvä juttu. Niinkuin sanoin, että sinkkuna oli se kaipuu parisuhteeseen, mikä varmasti teki itsestä jopa hieman epätoivoisen. 

Meinasinkin ennen yhteenpaluutamme eronneena rakastua ihmiseen, josta vähän ajan päästä tajusin, että onneksi en kerennyt kun Juuso "veti" mut viime hetkellä takaisin. Saattoi hän monilta osin olla hyväkin tyyppi, mutta yksi merkittävä asia paljastui alussa, mistä tiesin, että hän ei olisi ollut hyvä juuri minulle. 

Mutta jos emme olisi päätyneet Juuson kanssa takaisin yhteen juuri sillä kriittisellä hetkellä ennen kuin olisin rakastunut toiseen, niin olisinko ihastuksen huumassa painanut villaisella tuota merkittävää negatiivista asiaa toisessa ihmisessä ja ryhtynyt suhteeseen silti? En tiedä. Jos olisin, niin silloin en varmasti olisi antanut enää mahdollisuutta Juusolle, joten emme ehkä ikinä olisi palanneet takaisin yhteen. Tämä on ajatus, joka mua vieläki hirvittää. Oon niin onnellinen siitä, miten meille lopulta kuitenkin kävi. 

Juusoon oon niin rakastunut ja välillä pystyn tarkoituksella saamaan sen ihastustunteenkin itselleni. Siis sen kun kattoo toista ja miettii että vau, mulla on tollanen tuossa vierellä. Ja alkaa hymyilyttään niin, ettei sitä hölmöä ilmettä voi peitellä. Palaan jotenkin ajatuksissani sinne alkuun ja katson toista niillä ihastuneen silmillä. Välillä tuommoseen höppänään rakkauskohtaukseen pääsee molemmat yhtäaikaa ja olo on ku justii rakastuneena. Tuo on kyllä niin ihanaa, että toivottavasti se ei jää koskaan täysin pois.

Ehkä jos sellaista ei ois, sitä vois kaivatessa alkaa havitteleen muualta? Että tuntis sen ihanan, siistin hormoniryöppyisen tunteen... 

Avoin suhde ja ulkopuoliseen rakastuminen

Uskonkin, että monogaamisen suhteen avaamisen jälkeen kriittisin aika (toiseen rakastumisen suhteen) on ensimmäinen puoli vuotinen - vuosi. Jos suhde on avattu (ehkä tiedostamatta) oman rakkaudettoman suhteen pelastumisyrityksen vuoksi, niin todennäköisesti hyvin pian tulee joku toinen, joka vie samantien jalat alta. Ehkä näin käy jopa molemmille. 

Tällaiset tapaukset voi saada näyttämään avoimet suhteet pelottavilta ja toimimattomilta. Että siinä vain luvan kanssa jalka oven välissä etsitään kumpainenkin uudet kumppanit valmiiksi, jotta uskalletaan päästää edellisestä irti. 

Itse ajattelen, että tuollainenkin tilanne vain näyttää sen todellisuuden. Sen todellisuuden, mitä ei välttämättä olisi halunnut itse myöntää todeksi. Sen suunnan, mihin suhde olisi ollut menossa muutenkin, ehkä vain yksityiskohdat olisi olleet erit. Ero ja/tai toiseen rakastuminen olisi ollut edessä todennäköisesti muutenkin, vaikka suhde olisi ollut monogaaminen. Tai sitten rakkaudettomassa suhteessa olisi jatkettu kauankin, mutta olisiko sekään sen parempi vaihtoehto.

 



 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten avoin suhde on muuttanut elämääni?

Avoimesti avoimesta suhteesta

Se varsinainen synnytyskertomus