Suhdekriisin jälkeinen päivitys

Edelliseen postaukseen liittyen vähän päivitystä tilanteeseen. Suhteessamme siis tapahtui sellainen (toivottavasti ohimenevä!) luottamuksen menettäminen. Vaikka ajattelen, että ollaan taitavia kommunikoimaan, niin jotenkin sen suhteen pääsi ikäänkuin laiskistuun ajan myötä. Jossain vaiheessa avoimessa suhteessa ollessa ei enää jaksanut tai nähnyt tarpeelliseksi infota toiselle kaikesta mahdollisesta. Ja se tavallaan oli tarkoituskin. Koska kun luottamus on kunnossa, niin silloin voi höllentää otetta eikä tarvitsisi mainita pienimmistä jutuista, kun ne ei ole mitenkään merkittäviä. 

Kommunikointiongelmat joka kinan takana? 

Tilanteemme oli siis ajautunut sellaiseksi, että meillä ei enää ollu selkeitä sääntöjä sille, mitä toiselle tulee kertoa ja mitä ei. Ja tietämättämme henkilökohtaiset näkemyksemme eivät enää olleet yhteneväiset. Tämänkin parisuhdekriisin taustalla siis se reilusti yleisin ongelma, eli puhumattomuus. Olisi pitänyt keskustella tarkemmin, että mitä haluaa tietää toisen jutuista ja mitkä rajat meillä ylipäätään on tällä hetkellä, kun olemme väliin muokanneet niitä ja tämäkin aiheutti epätietoisuutta. 

Tämän viimeisimmän viikon sisällä koettua ahdistusta pahensi se, että meillä ei  oikein ollut aikaa käsitellä asiaa. Ei ollut tarpeeksi pitkää, rauhallista hetkeä käydä juttua perinpohjin läpi, vaikka yritettiin ja hyvälle alulle sopu saatiinkin. Tunteet kuitenkin tulee vähän viivellä ja muuttuu milloin vihasta suruun tai mustasukkaisuudesta pettymykseen. 

Olimme siis pahimmoilleen erossa muutamia päiviä, ja tämä oli molemmille raskasta, kun mielen taustalla hiersi tuollainen roikkumaan jäänyt asia, joka ois vaatinu vielä lisäkäsittelemistä. Toisaalta hyvä puoli on se, että siinä kerkesi vähän käsitellä itsekseen asioita ja miettiä tilanteeseen ratkaisua, mitä ehdottaa toiselle, miten tästä eteenpäin.

"Pahempi toistaan kumpikin on"

Eilen sitten saimme viimein tilaisuuden puhua kunnolla. Ja voi että se helpotti! Oltiin mietitty asiaa ja avauduttiin toisillemme omista mietteistä. Keskustelua riitti... Käytiin kaikki mahdolliset ihan vanhatkin jutut uusiksi läpi. Muisteltiin, kyseltiin ja tunnustettiin molemminpuolin juttuja, jotka on aikoinaan jäänyt kertomatta. Myös siltä ajalta, kun suhde oli suljettu ja pelko ohjasi peittelemään joitakin juttuja. Ollaan me näistä toki ennenkin puhuttu, muun muassa silloin kun aikoinaan erosimme ja palasimme pian takaisin yhteen. Silloin oli käytävä läpi noita vanhoja asioita, jotta ne ei aiheuttaisi riitoja enää, kun aloitettiin niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Mutta edelleen molemmilta tuli tunnustuksia vanhoistakin asioista. Mikä on hyvä juttu. Meillä siis on tilanne jossa kumpikaan ei ole mikään täysin puhdas pulmunen. Silloin on jotenkin helpompaa, kun ongelma on jokseenkin yhteinen (vaikkakin tuli esiin vain toisen kohdalla, kun tämä homma lähti liikkeelle), eikä silloin voi sysätä syytöksiä vain toisen niskaan. Sellainen tilanne aiheuttaisi varmasti isosti riitaa. Nyt ei olla varsinaisesti tapeltu, vaikka todella haastavia tunteita tässä on koettu.

Vihataan vuorotellen

Ehkä pari kertaa tämän kriisin aikana on tapahtunut sellainen yksipuolinen hermojen menetys, josta toinen ei onneksi oo provosoitunut ja lähtenyt mukaan. Jos aina osais olla noin... 

Mielestäni onkin yksi kauneimmista parisuhdeneuvoista sellainen, minkä aikoinaan kihloihin mennessämme yhdeltä tuttavalta kuulin. Se meni näin "Älkää olko yhtä aikaa vihaisia". Tuo on jääny mun mieleen, ja oon ite pyrkiny toteuttamaan tätä neuvoa. 

Silloin, kun toisella on heikko hetki, niin saan usein tsempattua itseni pysymään rauhassa ja ajattelen, että minä saan sitten joku toinen hetki purkaa vihani ja silloin on toisen vuoro olla se turvallinen, vakaa muuri, joka kannattelee kuin kypsä vanhempi kiukkuavaa uhmaikäistä. Rakkaudella, ego syrjään heitettynä. ❤️

 

 

 

 

 Kuva StockSnap Pixabaystä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten avoin suhde on muuttanut elämääni?

Avoimesti avoimesta suhteesta

Se varsinainen synnytyskertomus