Niin nolot menkat!

Mun kuukautiset alkoi kun olin 12-vuotias. Pieni innostuneisuus jäi reippaasti häpeän ja hämmennyksen peittoon. Mitä näiden kans nyt pitikään tehdä? Tällai kai se side laitetaan, nappasin kuukautissiteen kääröistään ja länttäsin housuihin. En minä huomannut, että siinä oli vielä yksi paperi joka olisi pitänyt poistaa siipien edestä. 

Äidille ilmoitin kuukautisteni alkaneen viestillä, koska en onneksi ollut kotona niin ei tarvinnut tällaista noloa juttua ottaa kasvotusten puheeksi.

Kuukautishäpeä kouluaikana

Koulussa yritin tarkkailla, keillä muilla luokkani tytöillä olisi niin selviä murrosiän merkkejä, että heillä olisi mahdollisesti myös alkaneet kuukautiset. Että olisi voinut aiheesta jutella. Tai jotenkin edes jollekkin asian kertoa. Ettei olisi ihan yksin.

Ihan tarkkaan en muista miten tilanne meni, mutta johonkin tähän tyyliin: Olimme ystäväni kanssa jossain kaksistaan, kun hän uskaltautui kysymään, että onko mun menkat jo alkanu. Vastasin myöntävästi ja voi mikä helpotus meille molemmille tuli; en ole ainoa! Meitä molempia jännitti, että mitä jos joskus tulee menkkaveret läpi ja housuissa paistaa punainen läikkä. Teimme sellaisen sisarsopimuksen, että silmäilemme toistemme taukset ja tulemme heti kertomaan toiselle jos näin käy. Oi voi. "Hyvät" lähtökohdat kuukautismatkalle tuollainen epävarmuus, pelko ja häpeä...

Pohdimme myös yhdessä, kenelläköhän muilla meidän luokan tytöistä olisi kuukautiset alkaneet, jotta saataisiin vahvistusta tähän ohivuotokyttäysporukkaamme. Kun uskaltauduimme kysymään pariltakin luokkalaiseltamme kuukautisten alkamisesta ja heidän vastauksien ollessa "ei", nolostuimme. Asiassa oli jotain niin paljon suurempaa tunnelatausta, että oikeasti hävetti. Että pitikin mennä kysymään. Ei-menkkaavat luokkakaverit muuttuivat silmissäni viattomiksi, puhtaiksi ja näistä ahdistavista tuntemuksista vapaiksi tytöiksi. Onnekkaita he.

Mulla ei ole selvää syytä sille, miksi menkat hävetti. Ja olen kuitenkin aivan varma, että kuukautishäpeäni ei ollut ainoa laatuaan. Ehkä jos en olisi ollut perheemme ainoa tyttö, jos mulla olisi ollut isosisko "näyttämässä tietä" tai jotain... Ehkä sitten asiaan olisi voinut suhtautua vähän keveämmin? Toisaalta tiedän monia, joilla siskojenkaan olemassaolo ei ole helpottanut kuukautishäpeän kanssa painiskelua. Minun kokemana yleinen ilmapiiri vain oli sellainen, että kuukautisista ei puhuttu rennosti saati lainkaan koulun terveystiedon tunneilla käytyjä juttuja lukuunottamatta.

Ihan kaikilla tällaista häpeää ei silti ollut kannettavana. Muistan elävästi hetken, kun olin nelosluokalla ja istuin koulun käytävällä tarkkaillen samalla paria kutosluokkalaista tyttöä. Toinen heistä meni vessaan ja huudahti sieltä isoon ääneen rennon oloisesti "Voi vittu, menkat alko". Mää vaan muistan miettineeni, että apua miten hän kehtasi! Mutta samalla myöskin ihannoin tuota mielestäni rohkeaa tyttöä. Hänelle kuukautiset ei selvästikkään ollut mikään maailmasta noloin asia. 

Siteitä olen jotenkuten kehdannut ostaa, tosin tietty mielellään niin, että ostoksissa on jotain muutakin tavaraa. Mutta vessareissut kuukautisten aikaan... Ylen Siskonpeti -sarjassa on sketsi, jossa nainen istuu vessassa ja koittaa hipihiljaa irrottaa kuukautissidettään alushousuista. Lopulta hän repäisee vahingossa siteen lopun irti ja ilmoille kaikuu koko rakennuksen ja universumin täyttävä repäisy ääni. Kuolemanhäpeä. 

Oi aikaa, kun tällainenkin siteiden rapina vessakäynnillä hävetti. Mitä kaikkea se häpeä onkaan saanut aikaan? Kuinka elämänlaatua heikentävä vaikutus tällaisella täysin turhalla häpeällä on nuorten tyttöjen elämään ollut? Mieli ja keho on yhtä, miten häpeä ja siitä syntyneet muut negatiiviset ajatukset kuukautisia kohtaan on voinut vaikuttaa myös fyysiseen puoleen? Ja kenties me myös kannetaan tässä asiassa sukupolvien inhoa ja häpeää mukana. Miten tämä kaikki vaikuttaa suhtautumiseen koko naiseutta kohtaan?

Jonkun ajan päästä kuukautisten alkamisesta menkkani muuttuivat erittäin runsaiksi, pitkäkestoisiksi (vuoto saattoi kestää 10pv!), epäsäännöllisiksi ja jokseenki kivuliaiksi (en voi edes sanoa, että kovinkaan kipeiksi, kun vertaan muihin tuntemiini kuukautiskivuista kärsineisiin nuoriin). Lienee selvää, että en ihan hirveesti tykännyt tästä naiseksi kasvusta runsaine vuotoineen. Häpeä sai kaveriksi inhon. Eikö näitä voisi vaan saada pois? Pitääkö mun koko elämä kärsiä tästä asiasta?

Kuukautiset käsittelyyn

Oon aiemminkin blogissa ja instagramissa mainostanut testanneeni Maria Nordinin meditatiivista tarinaa Kauniit kuukautiset. Se laitto itellä ajattelun aivan uusiksi. Suhtautuminen kuukautisiin muuttui täysin. Tietenkin pelkkä aikuistuminen on häivyttänyt häpeää, eikä siteiden ostaminen tai ystävien kanssa menkoista jutteleminen ole enää aikuisiällä ollut niin hävettävää. Nuorena nyt kaikenlaiset luonnolliset asiat, kuten kainalokarvat ja hikiläikät liikkatunnilla oli niiin noloja. 

Mutta kuukautisissa asia on vielä jotenkin syvempi ja uskon, että ne nuoruuden kokemukset ois hyvä saada käsiteltyä. Olis tärkeää luoda jälkikäteen myötätuntoa omaa murrosikäistä itseään kohtaan ja muuttaa käsitys naiseuden vaivaisuudesta päinvastaiseen. 

Ja millon tämä maailma olisi niin kohdillaan, että kuukautisvaivoihin suositeltais mielen harjoitteita eikä e-pillereitä ja särkylääkkeitä?! 

Lyön kuvitteelliset kivekseni pantiksi siitä, että negatiivinen suhtautuminen kuukautisiin lisää myös fyysisiä vaivoja. Pidän myös täysin mahdollisena ja järkeenkäypänä asiana sitä, että jos näitä vaivoja koitetaan peitellä lääkkein käsittelemättä niiden juurisyytä, niin tilanne vain pahenee vuosien saatossa. Saa olla eriä mieltä. Saa pitää kuukautiskipujaan vain välttämättömänä haittana, joihin ei mielen temput auta mitään. Mutta minä en voi olla suosittelematta testaamaan, miten esimerkiksi mielikuvaharjoittelulla voisi asiaan vaikuttaa.

Sinä, joka inhoat kuukautisiasi, haluaisitko pitää niistä? Olisitko valmis tekemään jotain sen eteen, että negatiivinen suhtautumisesi muuttuisi positiiviseksi tai edes neutraaliksi? Oma suhtautumisesi on omissa käsissäsi, mutta en sano että ajatusmaailman muokkaaminen olisi aivan yksinkertaista ja helppoa. On todennäköisesti kelattava niitä häpeällisimpiäkin menneisyyden hetkiä ja antaa maailmalle anteeksi, että on joutunut sellaista kokemaan. On rakennettava oma suhtautuminen uusiksi niin, että se pohjautuu positiivisiin muistoihin. Ja mikäli sellaisia ei ole niin sellaisia voi luoda. On kuviteltava niin monta kertaa oman äitinsä antavan tsemppaavan halauksen kuukautisten alkaessa, että se kuvitteellinen muisto muuttuu mielessä todeksi. Mitä vaikempaa on esimerkiksi tuollainen mielikuvaharjoitus tehdä, sitä enempi sitä juuri tarvitsisi. 

Ja tämä on mahdollista. Olen kävelevä menkkaava esimerkki. Nykyään suhtaudun mielenkiinnolla ja hyvällä fiiliksellä kuukautisiin ja kuukautiskierron eri vaiheisiin. Kivut on vaihtunut lieviin tuntemuksiin, lämmön tunteeseen alavatsassa ja silloin annan itseni levätä. Kierto on säännöllistynyt ja vuoto normaalia. Ei hormonaalista ehkäisyä, ei särkylääkkeitä. Ei kipua, ei häpeää. 





Kommentit

Suositut tekstit