Pakkaskävelyjä ja vauvakuumetta

Istun meidän työhuoneessa läppärin edessä. Vieressä on iso kasa irtokarkkeja. Lauantai. 

Edellisestä tekstistä on taas kulunu aikaa. On tapahtunu kaikenlaista välissä. Oon yrittäny kirjottaa, mutta loppuun asti en vaan oo saanu kehiteltyä yhtään postausta! Sitten onkin ollu hankala miettiä, että mistä sitä aloittais... Mutta ehkäpä jätän viime vuoden lopun tapahtumat sinne menneisyyteen, enkä nosta niitä edes enää esille. Keskitytään siis tähän hetkeen!

Vuosi on alkanu ihanasti. Olo on hyvin pirteä. Tuntuu, että valo ois lisääntyny paljonkin. Mieliala on kyllä noussu huimasti tuosta vuoden lopusta. Mulla on hyvä fiilis tästä vuodesta 2023!

Oon nauttinu näistä talvipäivistä käymällä usein kävelyllä katselemassa ympärillä olevaa luontoa. Mää nään mitä yksinkertasimmissakin asioissa kauneutta. Tykkään esimerkiksi hulluna puista. Ne ei oo mulle vaan tavanomaisia puita, joissa ei lähtökohtaisesti ole mitään kummasteltavaa. Vaan usein pysähdyn katselemaan yksittäistä puuta tarkkaan, huomioiden hänen (voiko puusta sanoa hänen, no tähän se nyt vain passaa...) erityisyytensä. On aivan maagisen kaunista, kun lumella kuorrutetut koivut kimaltavat aurinkoisella pakkassäällä. 

Tykkään jotenkin tosta pakkasen kylmyyden ja auringon valon yhdistelmästä. Semmosta karua ja kaunista. Pakkasessa ei tarvi tehdä kuin pieni lenkki, niin siitä saa jotenkin ihan erillä tavalla puhtia päivään.

 

 

Viime vuoden lopulla siis innostuin lenkkeilystä, ja innostus on jatkunut edelleen. Nämä paikalliset kelit on kuitenkin hidastanut mun vauhtia. Juokseminen ei ole monestikaan vaihtoehto, vaan on tyydyttävä reippaaseen kävelyyn kaatumisen pelon takia. Tästä syystä odotan kevättä! Sitä, kun tiet sulaa ja pääsee juoksemaan... Ja vähemmällä varustuksella kun nyt pakkasilla! 

Ei tän ihmeellisempiä kuulumisia tänne. Arki rullaa painollaan, meilläkin on sairasteltu reippaanlaisesti niinkuin ilmeisesti monilla monilla muillakin. Jotain pientä flunssaa tuon tuosta päällä. 

Meidän "vauva" on jo kunnon tuhotöitä tekevä taapero, saa olla tarkkana kattomassa perään jatkuvasti, että mitäs se keksii.

Ja mulla iski taas vaihteeksi vauvakuume (siiis minähän oon teini-iästä asti ollu ajallisesti enempi vauvakuumeisena kuin -kuumeettomana)! Voi kun ois ihana jännittää onko raskaana, voi kun ois ihanaa olla raskaana ja voi kun ois ihanaa sitten saaha sellanen pikku vauveli taas taloon! Epäilen, tuleekohan mulle ikinä sellasta totaalista stoppia, että voisin vannoa ettei enää yhtään vauvaa?!