Uusi vuosi, uudet kuteet? Ajatuksia shoppailusta.

Kävin vastikään noutamassa kirjapaketin postista. Yksi uudenvuodenlupauksistani oli lukea enempi fyysisä kirjoja. Kirjojen lukemisen on aikaa sitten syrjäyttänyt älypuhelin omalla kohdallani. Tämä laite, jolla parhaillaan tätäkin tekstiä alustan. 

Yksi ääneen sanomaton lupaukseni tälle vuodelle onkin älylaitteen käytön vähentäminen. Liikunnan ja kirjojen lukemisen harrastaminen edesauttaa tässä. 

 

Ylipäätään tänä vuonna haluan tehä asioita, jotka tuottaa pikaisen tyydytyksen sijaan oikeasti pohjimmiltaan hyvää mieltä. En halua turvautua tylsällä hetkellä nautintoaineisiin (lasketaanko karkki nautintoaineeksi? Ainaki mulle se on sitä ja erittäin koukuttavalla tavalla!), päämäärättömään somen selailuun tai nettikauppojen ostoskorien täyttöön huvin vuoksi, ilman todellista tarkoitusta edes suorittaa tilausta loppuun (onneksi...). Välillä vaan tulee olo, että jotain pitäis ostaa ja hankkia, vaikkei edes pidä... Vaatteisiin liittyen olen tehnyt ajatustyötä jo pitkään. Mitä sitä oikeasti tarvii?

Marraskuussa hankin itselleni uutta, tämän ihanan mekon tädin 50v juhliin. Kuinkahan kauan voisin olla niin, että tämä olisi viimeisin uutena ostamani vaatekappale...

Vaatevaikeuksista

Olen joskus piristänyt mieltäni shoppailemalla. Kun aikoinaan asuimme kauppakeskuksen lähistöllä, saatoin tappaa tylsyyttä lähtemällä kierteleen vaatekauppoja. Kun löysi uusia vaatteita paljon ja halvalla, siitä sai siistin olon. 

Yksi pysäyttävä hetki kuitenkin oli, kun olin eräässä halpisvaatekaupassa kiertelemässä katselemassa itselleni tuhannetta kertaa sitä jotain-kivaa-uutta-päällepantavaa. 

Myös pari muuta naista oli selvästi samoin aikein liikenteessä. Siinä kun olimme alerekkien kimpussa kuin hyeenat raadon ympärillä, toinen nainen katseli jotain ryysyä todeten tähän tyyliin "Tuleekohan mulla pidettyä tällasta? No ihan sama, ku eihän tää maksa paljo mitää.". Ja paita tippui ostoskoriin.

Ja mikä minä olin tuota tuomitsemaan? No en mikään, ja sen tajusinkin, että olisi kuin olisin peiliin katsonut, kun tarkkailin tuon naisen toimintaa. Mulla tuli huono olo ja kävelin liikkeestä ulos. Siitä lähti ajatuskela pyörimään. Mitä minä haen shoppailulla? Mitä tarpeita minä koitan todellisuudessa tarpeettomia vaatteita ostelemalla tyydyttää? 

Pelastus olikin, kun muutimme maalle. Täällä ei ole vaatekauppoja. Ihastuin kirppistelyyn, kun naapuripitäjässä sijaitsi ihana, pieni kirppari. Siellä tuli käytyä usein. Kirpputorilta ostin hyvin pitkälti tarpeeseen. Harvoin itselle mitään, vaan useimmiten kasvaville lapsille vaatetta. 

Sitten sekin kirppis lopetettiin. 

Olen sittemmin säästellyt lasten vaatteita aina seuraavalle. Kuopukselle ei ole tarvinnut juurikaan ostella vaatetta, uutena tai käytettynäkään. 

 

Vaatteet ja tunteet ruotuun

Nyt kävin pitkästä aikaa varta vasten kirppiksellä katselemassa itselleni vaatetta. Löysin kolme kivaa paitaa. Kotiin tullessa kävin koko vaatehuoneeni läpi. Kolme kassillista vaatetta lähti kiertoon näiden kolmen paidan tieltä! Vaatteista luopuessa luovuin myös mm. ajatuksista "ehkä tämä joskus vielä mahtuu", "jos joskus löydän jotain, mikä tämän kanssa passaa" ja ylipäätään syvemmästä turvattomuuden tunteeseen pohjautuvasta ajatuksesta, että kaikkea on oltava kaiken varalta ja paljon... 

Kirpparipaitoja. Puin oranssin paidan juhliin ja joku sisäinen ääni käski laittamaan topin paidan alle... Hyvä niin, sillä kun matkalla juhliin avasin takkini, huomasin kaikkien paidan nappien avautuneen itsestään. Eli ei mennyt tämä kirppari ostos ihan NAPPIIN.

Ehkä pärjään, vaikka viiden hölläilyteepaidan sijaan mulla on vain yksi sellainen. Ehkä pärjään, vaikka joskus kahden vuoden päästä juhliin valmistuessa kiroaisinkin, että nyt tähän passais just se takki, jonka oon laittanu pois kun en sitä muutoin vuosiin ole kaivannut. 

 

Mulla oli yhdetkin farkut vaatekaapin ylähyllyllä odottamassa jotain. Ne on nykyään mulle liian tiukat, eikä mulla ole mitään minkä kanssa ne passais. Ei ole ollut kuuteen vuoteen. Kuusi vuotta seitsemänkymmentä euroa farkkujen muodossa on odottanut kaapissani jotain. Eikä muuten ole kasvattanut korkoa. Nyt luovun niistä, enkä viitsi pyytää edes euroa. 

 

Joku voisi sanoa tuollaista tyhmyydeksi, ja niin sanon itsekkin. Ostaa nyt vaatetta koristeeksi hyllylle. 

Vaatehuoneen siistiminen oli itselle sellainen asia, mitä olisin toisaalta halunnut tehdä monesti, mutta jostain tiedostamattomasta syystä olen sitä myös kovasti vältellyt. Mitä pidempään hamstraaminen ja sekasorto on jatkunut, sitä vaikeammalta tuntu ottaa asia hoidettavaksi. 

Mutta ah, nyt kun sen sai tehtyä! Ei mulle käytännössä ollut mikään ongelma laittaa vaatetta pois. Mutta silti tiedän, että syy hamstraamiseen ei ole ollut vain saamattomuus laittaa ylimääräisiä vaatteita kiertoon. Siinä oli jotain syvempää. Ja toivottavasti nimenomaan OLI. En halua tehdä parin vuoden päästä uusiksi tuollaista. 

Siitä aion pitää huolen. Yksi merkittävin asia miten pidän vaatekaappini sisällön kohtuullisena ja vain käyttökelpoisia vaatteita sisältävänä on se, että shoppailen harkiten ja ajan kanssa ja tietenkin vain todelliseen tarpeeseen. En varmaan ole ainoa ihminen, joka on lukuisia kertoja sortunut seuraavaan; maks paria päivää ennen h-hetkeä (pikkujoulut, tyttöjen ilta tai vastaavaa) kiertään kiireessä ja paineessa vaatekauppoja kun jotain siistiä pitäis löytää äkkiä! Viimeinen kauppa, ihan ok paita, ei kyllä oo ihan sellanen mitä etsin, mutta eihän tässä muutakaan vaihtoehtoa enää ole?!!? Ja kassan kautta ulos. 

Ei enää pikaista pikamuodin hankkimista. Haluan myös päästää irti siitä ajatuksesta, että vain uusi tuntuu hienolta... Juhlia ja illanistujaisia tulee ja menee. Vaikka asu niissä olisi vanha, niin se ei estä uusia, hienoja kokemuksia ja kohtaamisia, jotka ovat se pääasia kun vietetään aikaa ihmisten kanssa! 😍