8 päivittäistä rakkauden tekoa

Nämä eivät ole mitään parisuhdeoppaista luettuja kikkoja, kuinka pitää parisuhteessa kipinää yllä. Nämä eivät ole asioita, jotka olisimme omilta vanhemmiltamme heidän esimerkistään oppineet. 

Vaan nämä ovat tapoja, jotka meille on syntynyt aikojen saatossa ilman, että olemme niistä erikseen sopineet. Nämä ovat pyyteettömiä ja automaattisia asioita, joita haluamme tehdä, olemme aina halunneet ja tulemme varmasti tulevaisuudessakin haluamaan.

Näillä emme yrittämällä yritä ylläpitää onnellista rakkausuhdetta, sillä se on sitä yrittämättäkin. Se on sitä, kun vain olemme me, ja elämme meidän näköistä arkeamme piilottelematta rakkaudenosoituksiamme. 

 

1. Pieniä kosketuksia pitkin päivää

Meille on syntynyt tapa koskettaa toista lähes aina, kun menemme toistemme ohi. Pieni hipaisu pyllylle on aika vakio.

2. Rakastan sinua ääneen

Ei mene päivääkään ilman, että emme sanoisi rakastavamme toisiamme. On totta, että mikäli tätä lausuisi harvemmin, se tuntuisi varmasti erityisemmältä. Rakkaus ei ole kuitenkaan harvinaisia huippuhetkiä, rakkaus on ihan perusarkea erilaisten erityisten hetkien lisäksi. Rakkaus on koko ajan. 

3. Hyvästelypusu

Jos toinen lähtee kotoa useamman tunnin saatika päivien ajaksi jonnekkin, niin pusu pittää antaa. Tai ei pidä, mutta se vaan halutaan antaa ja vastaanottaa. 😘

4. Viekottelevaa vitsailua vähän väliä

Aina on pakko vihjata, että tiiäkkö mitä illalla tehhään, vinkvink. Ihan sama, vaikkei ois aikomuskaan tosissaan. Elämä on jatkuvaa esileikkiä. Eikä aina tarvita sanoja... Toisen alastomaan vartaloon ei kyllästy koskaan, joka kerta se saa ansaitsemansa huomion vähintään kehonkielellä ilmaistuna.

5. Kahvi on rakkautta nestemäisessä muodossa

Toiselle tarjoillaan kahvit. En tiedä miten tästäkin on kehkeytynyt jo niin perusjuttu, että toinen vallan hämmentyy jos kahvia itselleen kaatava ei kaadakaan sitä automaattisesti myös toiselle. Sitten saa sanoa pettyneesti toiselle että "Heei, mitäs...?" ja sitten pahoitellaan ja korjataan pikaisesti tilanne.


6. Hali

Joka päivä vähintään yksi yhtäkkinen, hiljainen ja hetken kestävä hali. Sillon ei tarvi ees sanoa sitä. Se ku puhuu puolestaan. 

7. Suudelmia, tietenkin suudelmia

Toisina päivinä enempi, toisina vähempi. Mutta kyllä jokaiseen päivään jokunen suudelma mahtuu.

8. Kiitollisuus toisesta

Puhumme aikalailla päivittäin tunteistamme laajemmallakin kirjolla, kuin vain sanomalla "rakastan sua". Kun toinen illalla ennen nukahtamista sanoo, että on kiitollinen, että olen hänen elämässään ja että hänellä on juuri minun kanssa tällainen ihana perhe... Kyllä nämä ovat asioita, jotka kantaa meitä. Ei välttämättä se, että sen sanoo ääneen, mutta että niin oikeasti tuntee. Se on paljon. Tunnen itse jatkuvasti päivän aikana kiitollisuutta, kun katson Juusoa ja lapsiamme, nuita ihania rakkautemme aikaansaannoksia! 


Kommentit

Suositut tekstit