Välillä haaveilen pitämättömistä hääjuhlistamme
Menimme kihloihin 28.12.2015. Siitä asti aloin haaveilla vuoron perään niin isoista kirkkovihkimisen sisältävistä prinsessahäistä, kuin pienistä salaisista maistraattihäistä. Tasan kolmen vuoden päästä päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Menimme siis naimisiin 28.12.2018 maistraatissa parin tutun ollessa todistajina. Vietimme pienet juhlat kotona uudenvuoden aattona. Naimisiinmenomme oli osalle yllätys, joka selvisi vasta kun saapuivat juhlistamaan meille "uutta vuotta".
Oikeat hääjuhlat "sitten joskus"
Jo heti alkuun mietimme, että pidämme isommat juhlat sitten joskus... Monelle kesälle niitä ollaan mukamas hetkellisesti suunniteltu, mutta ei olla ikinä tosissan ruvettu suunnittelemaan. Hääjuhlat on itselleni tietyllä tapaa ristiriitainen asia. Toisaalta tuntuu, että ei sellaista tarvi. Että ollaan jo naimisissa ja pienet juhlimiset pidetty, mitäs tuota enää suurempia järkkäileen. Ja että turhaa rahanmenoa vain...
Mutta toisaalta ajattelen, että kyllä tämä meidän rakkaustarinamme olisi juhlansa ansainnut. Emme ole ikinä saaneet koottua isommin molempien sukulaisia ja ystäviä yhteen, joten se olisi yks ihana asia isoissa hääjuhlissa.
Lisäksi tykkään suunnitella ja järjestää juhlia, joten hääjuhlissa olisi ihanasti kaikenlaista pientä ja suurempaa suunniteltavaa! Toisaalta juuri hääjuhlien pitämättömyys on mahdollistanut sen, että olen näinä vuosina voinu aina välillä upota haaveilemaan moisista. 🙊
Olen siis kerennyt monet kerrat miettiä millaiset juhlat haluaisin. Toivoisin, että voisimme saada kirkossa avioliiton siunaamisen, sillä tämä jäi pois maistraattihäissämme. Hääjuhlien vuodenaika voisi olla kesä, mielellään loppukesä tai jopa alkusyksy. Niin, että lämmintä kuitenkin vielä varmuudella riittäisi. Minusta olisi romanttista, kun loppuillasta olisi hämärää ja voisi käyttää kynttilöitä ja tunnelmavaloja.
Juhlapaikka pitäisi saada niin kauniiksi, että se on itselle oikeesti iso haaste. En haluaisi häihin muita värejä kuin valkoista, jonka kaveriksi mahdollisesti kultaista. Mutta yksinkertaista, maksimissaan kahden sävyn koristelua. En haluaisi edes monivärisiä kukkakimppuja. Haastavaa koristelun suhteen on se, että monet vanhat juhlapaikat (eikä meidän pitäjässä uusiakaan ole
rakennettu) vaatii aika paljon satsausta koristeisiin, jotta kokonaisuudesta saisi mulle mieleisen. Tämä tarkoittais lisää rahaa ja
vaivaa... Siksikin nämä mahdolliset juhlat on ollut huojentavaa jättää pelkälle haaveiluasteelle... 😅
Oon myös ajatellut, että hääjuhlamme painottuisivat iltaan ja olisivat bileet aikuisten makuun. Se ois meidän näköistä. Ei hetkeäkään mitään hiljaisia odottelemisia, pönöttämistä, ei, ei, ei! Vaan heti rentoa meininkiä. En edes haluaisi puheita pidettävän meidän häissä, mutta toisaalta olisi hyvä kuitenkin sallia sellainen mahdollisuus heille, jotka jotain haluaa sanoa. Sillä onhan se ainutlaatuinen tilaisuus. Iltabileet mahdollistaisi hieman pienemmän budjetin häät, sillä ei tarvitse tarjota kattavaa päiväruokaa vaan ehkä vain kahvittelua ja kevyttä iltapalaa.
Perheenlisäys on lykännyt hääjuhlia
Sen tarkemmin en ole menua ja ohjelmaa miettinyt, sillä tosiaan en tiedä tullaanko näitä hääjuhlia järjestämään ikinä, kun ei niitä edelleenkään olla saatu aikaiseksi. Onhan niitä onneksi muitakin juhlimisia! Kesällä tykätään monesti pitää meillä jotain kesäjuhlaa, ihan noin niinkuin muuten vaan.
Ehkä hääjuhlien järkkäämiseen ei meillä oo vaan tarpeeksi motiivia, että sais sen edes tosissaan suunniteluasteelle. Lisäksi kun tässä on lisäännytty tasaiseen tahtiin, niin ei ole innostanut yhdistää suurempia hääjuhlia niin, että olisin niiden ajankohtana raskaana tai että siinä sivussa pitäisi hoitaa vauvaa. Tällöin häämekonkin hankkiminen hankaloitus, jos siinä pitäisi olla esimerkiksi imetysmahdollisuus tai varaa vauvamahalle. 😁
Hääpuku olisi varmasti hankalinta päättää hääjuhlien suhteen. Olen joskus niitäkin selaillut haaveillen... Tiedän ainoastaan sen, että olkaimetonta mekkoa tuskin harkitsisin. Minusta ne eivät useinkaan oikein istu. Jää jotenkin tönkön näköiseksi rinnasta... Olen varmaan harvinaisuus mielipiteeni kanssa, koska olkaimettomat hääpuvut olivat ainakin joku vuosi sitten niin kovassa suosiossa!

Saa nähä, miten käy. Tullaanko sitä juhlistaan rakkauttamme vielä suuremmin jonakin tulevaisuuden päivänä... 😍 Mikään kiire kun näiden suhteen ei ole. Koko loppuelämä aikaa. Rullataan vaikka rollaattoreilla alttarille vanhuksina jos mieli tekee. 💞
Kuvat Pixabay
Kommentit
Lähetä kommentti