Katusoittajapojasta...

Oi että! Kevätaurinko paistoi suoraan johonkin omaan luovuuskeskukseen ja sai lämmöllään sen käynnistymään. On ihan sellanen olo, että voispa vaan ottaa ukulelen kainaloon ja lähtä kaduille soitteleen ja lauleleen ihan fiilispohjalta. Tai oispa ihan joku esiintyminen bändin kanssa! 

Tää tunne vähän liittyykin muutaman vuoden takaiseen hetkeen, kun lähdin yksin matkaamaan Tampereelle anopin luo. Oli huhtikuun alku ja ensimmäinen junareissuni ikinä yksin. Oulussa oli vielä aika kylmää ja talvista. Alkumatkasta tuskailin, kuinka tylsää mulla on istuskella vain yksikseni... Kunnes rohkaistuin ravintolavaunuun siiderille. Ja loppumatka meni kuin siivillä, uusien ihmisten kanssa jutustellessa. 

Ja kun saavuin Tampereelle, siellä oli jo kevät pitkällä... Päivällä ihmiset riisuivat takkejaan, kun aurinko yllätti itse kenetkin lämmöllään.

Tämä reissu inspiroi kirjoittamaan kappaleen "Katusoittajapoika". Se kertoo siitä vapauden tunteesta, kun lähtee yksin reissuun, on hetkellisesti vapaa kaikesta vastuusta ja nauttii hetkestä. Ja perustuupa biisi hyvin pitkälle tositapahtumiin, sillä näin kaupungilla nuoren miehen kitaran kanssa. Hän soitteli rennosti kulkiessaan. Ja ohi mennessä loi mulle sellaisen hymyn, jota en ole nähnyt aiemmin... Hänestä paistoi sellainen elämänasenne, että maailma olisi varmasti parempi paikka jos useampi omaisi sellaisen. Sitä ei voi selittää. Mutta sen näki sielun silmin. 

Moni mun lähipiiristä (ja vähän ei-niin-läheltäkin) on kuullut tämän kappaleen mun esittämänä. Mutta ehkä joku nätti päivä saisin vihdoin tuon väsättyä siihen pisteeseen, että sen voisi jakaa kuunneltavaksi. Toive universumille lähetetty...